Roskattomalla kävelyllä

Muovikääreitä suonsilmässä, juomatölkkejä nuotiossa ja paperia parkkipaikan nurkassa. Tuttu näky? Yleisesti ottaen meillä on todella puhdasta Suomessa, mutta silti luonnossa on roskia aivan liikaa. Itselläni on ainakin sellainen käsitys, että meillä lapsille opetetaan pienestä pitäen, että roskaaminen on väärin. Mutta kuka niitä roskia sitten ulos viskoo?


Monen monta kertaa on tullut vastaan syrjäisellä metsätiellä jonkun oma kaatopaikka, jossa sohvat ja jääkaapit nököttävät vieri vieressä. Pysähdyspaikoilla tuttu näky taasen ovat huoltoasemien take away -kupit. Metsäretkillä vastaan tulee makkarapaketin kääreitä ja oluttölkkejä. Mikä meitä ihmisiä vaivaa, jos ei jakseta kantaa roskia roskiksiin?


Monissa Metsähallituksen retkipaikoissa on luovuttu roskiksista, koska kyllähän retkeilijä jaksaa kantaa metsästä pois sen, mitä on sinne tuonutkin. Vähemmän ne roskat toiseen suuntaan sitä paitsi painavat. Roskiksista luopuminen on vähentänyt huoltoajon tarvetta ja rahoja on voitu ohjata muihin asioihin.


Eräänä aurinkoisena toukokuun päivänä suuntasin suolle ja sen ympäristöön roskakävelylle. Sain kunnian liittyä keväällä roskattomien vaelluskummien joukkoon ja kummikohteekseni sain rakkaan kohteen omalta kylältä, eli Puurijärven ja Isosuon kansallispuiston.


Roskaton vaelluskummi toimii hyvänä ja kannustavana esimerkkinä muille luonnossaliikkujille.

Roskaton vaelluskummi:

  • toteuttaa hyvää vaelluskulttuuria
  • on esimerkkinä muille vaeltajille ja luonnossa kulkijoille
  • neuvoo ja ohjaa tarvittaessa
  • huolehtii omista ja ryhmänsä jäljistä sekä jätteistä
  • korjaa muiden jäljiltä kohteet siistiin kuntoon                             Lähde: Erävaelluskilta ry


Meidän kaunis kansallispuistomme on hyvin siisti. Toki siihen vaikuttaa pienemmät kävijämäärät kuin monissa muissa paikoissa, mutta täällä päin seutu on muutenkin hyvin siistinä pidetty. Ensimmäiset roskat pistivät silmään parkkipaikalla, josta nappasin niitä pussiin. Tulvivissa ojissakin näytti muutamia mukeja ja tölkkejä lilluvan, mutta niihin ei päässyt ilman apuvälineitä käsiksi.



Kiersin pitkostetun luontopolun, eikä sen varrella tullut kuin yksi tarran palanen noukittua turpeesta.
Sain nautiskella keväisestä luonnosta ja kuunnella kummia ääniä. Yksi erikoinen mekkala paljastui teerien peleiksi.



Puurijärven reunalla oli tulvaa havaittavissa ja myöskin useampi lintubongarin auto.



Padolla tuli vastaan roskiakin. Kivien väleissä oli aivan tolkuttomasti tupakantumppeja! Olin unohtanut kumihanskat kotiin, joten ne jäivät noukkimatta. Näky oli kyllä melko pöyristyttävä. Pieni miniroskis (esim. filmirulla) taskussa ei paljoa painaisi, vink vink!


Murheet onneksi unohtuivat pääskysten lentoa katsellessa ja käen kukuntaa kuunnellessa. Ensi kerralla paremmin varustein siivousreissuun.



Juteltuani muiden kevään ihmettelijöiden kanssa oli aikaa vielä poiketa hetkeksi suolle.






Kaunis retkipäivä sai arvoisensa päätöksen hyvien eväiden parissa. Siinä voileipää mutustaessani pohdiskelin, kuinka voisin omalta osaltani jatkossa edistää roskatonta retkeilyä. Voisi vaikka koittaa Huittisten Ladun ja Polun (,jonka jäsen olen) kanssa järjestää roskattoman retkeilypäivän ja ehkäpä pitää jotain infoa lähiseudun lapsille (päiväkodit ja koulut) asian suhteen.

Katsotaan jos löytyy kiinnostuneita tahoja. :)


Erävaelluskillan sivuilla voit lukea lisää roskattomasta retkeilystä ja liittyä halutessasi kummiksi.

http://www.eravaelluskilta.fi

Nähdään retkipoluilla!

Kommentit

Suositut tekstit