Norppa tuli taloon
Norppa on asustanut meillä jo pari vuotta. Pahviputkilossa, koska laiska ihminen ei ole kehystänyt sitä.
Saimaannorppa on Erik Bruunin kädenjälkeä. Bruun on kuuluisimpia graafikoita maassamme ja hänet tunnetaan muun muassa vanhoista Hartwallin Jaffa -mainoskuvista. Norppakuva on varmasti monelle tuttu Suomen luonnonsuojeluliiton logona.
Veikeä norppa pääsi meillä yläkerran aulaa koristamaan. Olin suunnitellut sen työhuoneen oven vastakkaiselle seinälle, mutta näin on parempi. Nyt taulun näkee jo kun kiipeää ylös rappusia.
Julisteen koko on hankala 40x100 cm, joten valmiskehyksistä ei ollut apua. Käännyin siis ammattilaisen puoleen. Huittisissa tauluja kehystää Kehyskellari. Kehysvalikoimasta löytyi kaunis eläväpintainen kehys norpan ympärille. Olin alunperin kuvitellut kapeaa ja suorakulmaista kehystä, mutta selvisi, että noin iso taulu tarvitsee kunnolliset raamit. Taululasiksi valikoitui mattapintainen, koska kiiltävä olisi hankala käytävällä, jossa ikkuna sivussa.
Norppa sopii paikalleen täydellisesti ja jatkaa kotimme luontoteemaa, joka toistuu niin tapeteissa kuin tekstiileissäkin. Kuvalla on myös suuri merkitys minulle, luonnonystävälle.
www.kehyskellari.fi

"Olen saimaannorppa (Phoca hispida saimensis). Vuodesta 1955 lähtien olen ollut rauhoitettu. Vuonna 1967 pääsin Kansainvälisenluonnonsuojeluliiton Punaiseen Kirjaan. Se merkitsee, että olen hyvin harvinainen. Ja varmaankin hyvin pidetty. Meitä on kaikkiaan noin sata. Koko maailmassa."

Kommentit