Chia ja tuorepuuro

Olen keksinyt kaipaamani kaurapuuron tilalle jotain uutta - tuorepuuron! Viime viikolla luin Onneksi -blogista chia-siemenistä (Salvia Hispanica) ja niiden käytöstä puurossa. Innostuin. Olen syönyt puuroa viimeksi maaliskuussa, silloin kun vilja-allergia rupesi itsestänsä ilmoittelemaan. Perjantaina hain chiat ja tänä aamuna päätin kokeilla niitä.

Siemenet ovat peräisin Etelä-Amerikasta; jo atsteekit ovat niitä aikoinaan mutustelleet. :) Ne ovat hyvin kuitupitoisia, antioksidanttirikkaita ja omega-3 -rasvahapotkin löytyy. Kaikki kuitupitoiset tuotteet ovatkin olleet oikein tervetulleita viljojen poistuttua ruokavaliostani.

Oman 350 gramman pussukkani hain Life -myymälästä. Se taisi maksaa 7,50€. Ei hassumpi hinta, koska siemenet ovat aika riittoisia yhden ihmisen käytössä.


Banaani-omena-herukka tuorepuuro

1 dl vettä
1 rkl chia siemeniä
1 banaani
1 prk Piltti Herukkaiset palat
1 tl kanelia
(vajaa tl vaniljasokeria)

Laita siemenet likoamaan veteen noin puoleksi tunniksi. Sekoita välillä.
Kun siemenet ja vesi ovat muodostaneet hyytelöä, lisää joukkoon loput ainekset ja hurauta sauvasekoittimella soseeksi.


Puurosta tuli todella maittavaa. Siemenissä on melko mieto maku, joten puuroon voi huoletta käyttää haluamiansa aineksia. Huomenna voisikin kokeilla toisenlaista puuroa aamupalaksi.

Kommentit

Anonyymi sanoi…
OOOO näyttääpä herkulliselta:> Jotenkin raikkaan oloinen, ja kiva kun voi yhdistellä mihin hedelmiin marjoihin tms. vaan ! Kiitti vinkistä ^^


Kiitti kommentista muuten, Deadmau5 on mulle aika uusi löytö ja tykkään kyllä kovasti ! :> Mulla menee musiikkimaku aikalailla olon ja kiireiden mukaan, välillä menee monta päivää tai viikkoa etten kuuntele mitään :D
Daphnion sanoi…
Ja se oli ihan superrrrrherkullista! :) Tänä aamuna tein samanlaisen satsin, mutta vaihdoin banaanin omenaan.
nooris sanoi…
moikka!:) oon nyt kohta melkein vuoden kirjoittanut mun blogia ja olisi kiva jos saisin vähän uusia lukijoita, haluaisitko tulla kurkkaamaan?:)
osoite on http://www.nooris.blogspot.com
Tiia sanoi…
Jee, kiva että toimi! :) Mäkin tänään repäisin ja tein mansikka-banaani-chiapuuroa, kun ei ollutkaan omenoita. Oli ihan virkistävää vaihtelua - täytyisi vissiin useamminkin päästää ne vakiintuneet suosikkiraaka-aineet loppumaan :)
imlacking sanoi…
Sulle on haaste/tunnustus blogissani :).
Daphnion sanoi…
Nooris: täytyypä käydä lueskelemassa :)

Tiia: Kokeilin yks päivä omenalla ja päärynällä. Lopputulos oli kamalahkoa litkua. :D Kai se päärynä on sen verran vetistä tavaraa.

I´m Lacking: OK. :)

Suositut tekstit