Syysloma Puolassa - viihtyisä Gdansk

Turkulaisten Tallinna.

Gdansk tunnetaan helposti lähestyttävänä Puolan kaupunkina, johon on helppo lähteä lomalle. Unkarilainen Wizzair lentää Turun kentältä sinne päivittäin ja lippuhinnat ovat varsin maltilliset. 


Lyhyen lentomatkan päässä sijaitsevat kohteet Euroopassa ovat loistavia vaihtoehtoja pitkän viikonlopun viettoon. Mekin lähdimme matkaan torstaina ja palasimme kotiin sunnuntaina.


Gdanskin vanhakaupunki on hyvin käveltävissä ja nähtävää riittää myös sen ulkopuolella. Meidän aktiviteetit oli suurimmaksi osaksi kaupungin ulkopuolella, joten itse Gdanskiin jäi vielä paljon nähtävää ja olisikin hauska palata sinne kesäisillä keleillä.


Lokakuinen kaupunki oli hyvin rauhallinen, mutta kesällä ilmeisesti hyvinkin ruuhkainen.




Pidin kovasti kaupungin rennosta tunnelmasta ja sen siisteydestä. Vanhat talot olivat upeassa kunnossa, eivätkä rähjäisiä kuten monissa muissa vanhoissa kaupungeissa.


Palvelu oli mielestäni varsin hyvää. Ravintoloissa erityisesti. Toki yleinen asiakaspalvelun ilmapiiri on sellainen itä-eurooppalaisen ynseähkö, mutta itseäni se ei haittaa. Olen varsin rento asiakas, sillä teen itse asiakaspalvelutyötä ja tiedän kuinka rankkaa se on. En todellakaan odota, että kollegat olisivat samanlaisia "auringonpaisteita" kuin itse olen töissä. :)



Ulkoministeriön matkustustiedotteen mukaan Puola on yleisesti turvallinen maa matkustaa. Sen mukaan Gdanskin yöelämässä on kuitenkin jonkin verran turisteihin kohdistuvia ryöstöjä ja luottokorttihuijauksia. Olimme ns. perhematkalla, joten yöelämä jäi kokematta, mutta eiköhän sielläkin päde sama, että maalaisjärkeä kun käyttää eikä heilu humalassa niin hyvin pärjää.



Hyvän fiiliksen ja hienojen paikkojen lisäksi Puola on mieluisa matkakohde kukkarolle. Suomalaisittain kohde on edullinen. Toki "turistipaikoissa" saa pulittaa korkeampia hintoja, mutta sama pätee kaikkialla.




Gdansk on täydellinen kohde historiasta pitävälle. Museoita löytyy pilvin pimein ja arvosteluista päätellen melko laadukkaitakin. Meidän majoituspaikan naapurissa oli arkeologinen museo, johon olisin halunnut käydä tutustumassa. Aika ei vaan harmillisesti riittänyt.



Omasta mielestä kaupunkilomilla parasta on vaan haahuilla kaduilla ja tutkia nähtävyyksiä vailla päämäärää. Sillä tavalla yleensä löytää todellisia helmiä.




Gdansk sijaitsee hyvässä paikassa, sillä bussilla ja junalla pääsee näppärästi joka suuntaan. Rantaelämääkin pääse viettämään kun naapurikaupunkiin Sopotiin matkustaa parissakymmenessä minuutissa. Voisi olla kesällä aika houkuttelevaa. Siellä sijaitsee Euroopan pisin laiturikin.





Yhden vierailun perusteella on paha sanoa, mutta taisin tykätä Gdanskista vielä himpun verran enemmän kuin Tallinnasta ja minä rakastan Tallinnaa. Hyvin samanlainen tunnelma kummassakin kaupungissa.



Katsotaan josko tulevaisuudessa eksyttäisiin uudestaan tuolle suunnalle. Houkuttelisi kyllä käydä muuallakin Puolassa. Varsinkin luontokohteet kiinnostaisi.



Tämä oli viimeinen postaus syyslomareissun puitteissa. Tälle vuodelle ei ole tiedossa ulkomaanmatkoja, mutta eihän sitä koskaan tiedä.

Kommentit

Suositut tekstit