Koskikaran jäljillä

Viime päivät ovat olleet kauniin huuruisia. Kauniita ja kylmiä.


Tänään mittari näytti mukavat -6 astetta, joten hyppäsin autoon ja suuntasin Kauttualle. Tarkoitus oli kaveri nähdä puoliltapäivin, joten sitä ennen oli hyvää aikaa pienelle retkelle.


Ruukinpuiston luontopolku oli saanut lumipeitteen, eikä tuoreita jalanjälkiä näkynyt ennen omiani.


Kauaa ei tarvinnut rannalla ihmetellä, kun tapahtui jotain hienoa. Pieniä lintuja lenteli vedenpinnan yläpuolella vauhdikkaasti ja jutellen. Hieraisin unihiekat silmistä todetakseni, että koskikarojahan ne! Ensimmäistä kertaa elämässäni ja vielä kolmin kappalein. Oli kyllä pakahduttava hetki ja pieni onnenkyynelkin tirahti silmäkulmaan.


Kävelin hiljalleen järvelle ja karat lentelivät vieressä iloisesti eestaas.


Sorsiakin uiskenteli sulassa vedessä, mutta ne eivät ihmisseurasta pitäneet ja liikkuivat kovaa vauhtia kauemmaksi.


Järvi oli kietoutunut harmaaseen.



Pyhäjärvi-instituutilla näkyi liikettä ja yksinäinen kävelijäkin poikkesi rantaan.


Päätin suunnata takaisin samaa reittiä, enkä mennytkään instituutin pihan läpi autolle. Loistava päätös.


Pysähdyin ottamaan vastarannasta kuvaa, kun sivusilmällä havaitsin liikettä. Yksi koskikaroista oli pysähtynyt jään reunalle. Siinä se ihan lähellä tallusteli ja joi vettä. Katseli suuntaani ja varmasti näkikin minut, muttei lehahtanut karkuun. Sain hetken seurata pienen linnun puuhia.


Onnellisin mielin tallustelin polkua pitkin takaisin autolle. Lisättäköön tämä pieni retki hyvien muistojen kirjaan.

Kommentit

Koskikara on ehdottomasti talven sympaattisin lintu! Sen näkeminen virtaveden äärellä saa unohtamaan maailman murheet.

Pari talvea sitten olimme koskikellumassa Kuusamon Kiveskoskessa. Siinä äänettömästi hyisen virran vietävänä oli aikaa katsella sivuille. Koskikarat päästivät kellujan aivan lähelle, ennen kuin lennähtivät pois. Muuten taitavat olla aika arkoja lintuja, eivätkä päästä kulkijaa aivan lähelle.

Suositut tekstit