Runebergin kakku

Tarkoituksena oli leipoa torttuja muffinssivuuissa, mutta jotkut pienet öttiäiset olivat vallanneet ne. Päädyin tekemään siis irtopohjavuoassa kakun. Eipä sillä muodolla niin väliä, makuhan on tärkein. Selailin nettiä myös reseptin toivossa, mutta mikään ei miellyttänyt. Kehittelin siis oman reseptin.

100 g voimariinia
1,5 dl sokeria
2 munaa (olivat pieniä)
1 dl Flora Kuohua
1 dl tattarijauhoa
1 dl riisijauhoa
0,5 dl hasselpähkinärouhetta
0,75 dl mantelirouhetta
1 kukkurallinen tl leivinjauhetta

vadelmahilloa
valkuainen ja tomusokeria

Vaahdota rasva ja sokeri. Lisää joukkoon munat (yksitellen) ja kerma vatkaten.
Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää joukkoon.

Kaada taikina voideltuun irtopohjavuokaan (leivinpaperi pohjalle!) ja paista 200 asteessa noin 20 minuuttia.

Koristele jäähtynyt kakku vadelmahillolla ja valkuaisesta ja tomusokerista tehdyllä sokerikuorrutteella. Laita vielä jääkaappiin, jotta kuorrute vähän kovettuu.


Nautitaan hyvän teen kera. Hyvää Runeberginpäivää!

Kommentit

Suositut tekstit