Valmis!

Meikätyttö on nyt valmis restonomi. Vihdoin! :) Perjantaina pakattiin kimpsut ja kampsut autoon ja suunnattiin Hämeenlinnaan valmistujaistilaisuutta varten. Olin ainoa matkailun valmistuva paikalla, 2 muuta jätti saapumatta. Tilaisuus oli aika perushuttua; puhetta, pari musiikkiesitystä, todistusten jako ja kakkukahvit. Valmistuvia oli aika pieni määrä, joten selviydyttiin 50 minuutissa koko hommasta.

Pienoinen jänskätys päällä..

 Hamk tarjosi meille aivan mahtavat kakkukahvit. En ole aiemmin missään tilaisuudessa saanut niin hyvää mansikkakakkua, kuin tuolla. Se oli juuri täydellistä, ei liian makeaa ja sopiva koostumukseltaan. Pointsit kakuntekijöille! :)

Valkonaama eats cake.

Kakut masussa lähdettiin huristelemaan kohti Urjalaa, jossa jo ensimmäiset vieraat odottelivat. Perillä odotti myös odotettu lahja, nimittäin uusi kamera. Sain Canonin 1000D:n ja siihen sopivia vempaimia. Voi sitä onnea. Pitihän sitä heti ruveta räpsimään uutukaisella, vaikka ei vielä kaikki jutut olekaan hallinassa, mutta kokeilemalla oppii.

Illalla piti vielä vähän leipoa lauantain juhlia varten.

 "Siis miten tää resepti oikein meneekään?!"
Masuliini seuraa tarkasti tilannetta.
Aamulla hoidettiin vielä viimeiset valmistelut pois alta ja kahden maissa saapuivat vieraat. Pidettiin alkuperäisestä suunnitelmasta poiketen ihan pienet juhlat, johon kutsuttiin mun perhe ja Mikon perhe.

Tarjoilut hoidin suurimmalta osalta itse, mutta ammattilaistakin hyödynnettiin. Äiti oli tilannut ystävältään kanakeiton, tuulihatut ja voileipäkakun.
 Tarjolla oli mm. jogurttikakkua, omena-jogurttitorttua ja mokkapaloja.

Velipoika oli paikalla uuden kameransa kanssa ja näpsi meikäläisestä polaroideja. Tuli aikas jänskiä kuvatuksia.



"Oota, kengät vielä!"
 Loppuun vielä "virallinen" valmistujaiskuva. :D

Viikonloppu oli oikein mukava ja juhlat onnistuneet. Kiitos vieraille ja muille muistaneille. Nyt on sitten opiskelut opiskeltu ja alkaa aikuisten elämä, heh.

Kommentit

Hemu sanoi…
Hirmuisen paljon onnea valmistumisen johdosta! :) Tarjoilut näyttää todella hyvältä :D

Suositut tekstit