Kyröskosken koskinäytös
Hämeenkyrön Kyröskoski kuuluu maamme historian komeimpiin koskiin. Putouskorkeudeltaan yli 20-metrinen koski on nykyään padottu, mutta muutaman kerran vuodessa sen voima päästetään valloilleen.
Otin osaa opastetulle kierrokselle ennen koskinäytöstä. Oli kiva kuulla paikan historiasta.
Kierrokselle osallistuminen tarkoitti myös sitä, että parhaat katselupaikat olivat jo menneet.
Vesi valtasi hetkessä uoman ja se ryöppysi eteenpäin vauhdilla. Puut ja pensaat heiluivat kuin tuulessa.
Kosken kuohun pystyi tuntemaan kasvoillaan katselutasanteella asti.
Kohina oli huumaavaa ja vettä olisi voinut tuijotella loputtomiin.
Vettä juoksutetaan puoli tuntia, joten sitä ehtii ihan kunnolla ihastelemaan.
Ilahduttavan paljon oli väkeä liikenteessä.
Koskinäytöksiä järjestetään neljä kertaa vuodessa: vapunpäivänä, juhannuspäivänä sekä heinä- ja elokuun toisena sunnuntaina.
Jos ei pelkän koskinäytöksen takia jaksa suunnata Hämeenkyröön, niin kesäisin sieltä löytyy kaikkea muutakin kivaa! Itse saatoin piipahtaa samana päivänä kaksi kertaa Frantsilan Kehäkukkaan...

Kommentit