Myllylähteen kevät

Linnunlaulua, lunta ja jäätä. 
Niistä koostui pikainen visiitti Myllylähteelle maaliskuun lopulla.


Aurinko lämmitti hurjasti ja lumi oli pehmeää.


Vietin pienen eväshetken lähteen rannalla. Risukeittimen pöhistessä tarkkailin lähteellä uivia vesilintuja. Taisi olla telkkäpariskunta kyseessä.


Aurinkoiset paikat olivat lumettomia ja kuivia. Varjoisammissa paikoissa lunta oli paikoin reilustikin. Ostin menomatkalla irtonastat kenkiin jäisten reittien varalta. Ne toimivat muuten hyvin, mutta hankiosuuksilla putosivat jalasta aina silloin tällöin.




Lähteen pinta oli osittain vielä jään peitossa.



Mittapadolla vesi virtasi vauhdikkaasti, eikä se tuntunut mitenkään erityisen kylmältä.



Ylivirtaaman vesi suuntaa kiemurrellen ohi Myllytuvan ja aloittaa matkansa kohti Pyhäjärveä.



 Pyhäjoen alkupuroa olisi mielenkiintoista seurata lähteeltä aina järvelle asti.


Arkipäivänä ei tullut muita retkeilijöitä vastaan ja latukin oli jo muuttunut jääksi. Pian pääsee Harjureitin poluille jalkaisin kulkemaan.

Kommentit

Suositut tekstit