Villiinny keväästä: Ritajärven luonnonsuojelualue
Lauantaina vietettiin keväistä Suomen luonnon päivää. Meillä oli silloin muuta ohjelmaa, mutta sunnuntaina oli aikaa retkelle.
Hurautimme autolla Ritajärven luonnonsuojelualueelle, joka tuolla Karkun suunnalla sijaitsee. Alueella on retkeilty jo pitkään, mutta luonnunsuojelualueen statuksen paikka sai 2015. 127 hehtaarin kokoinen alue muodostuu vehreästä metsästä, kivikkoisesta maisemasta suurine siirtolohkareineen ja kauniista metsäjärvistä.
Retkeilijä voi valita kolmesta rengasreitistä, jotka kulkevat metsäjärvien rantoja myötäillen. Jos on reipas, voi kulkea vaikka kaikki kolme. Meidän retkipäiväämme sopi hyvin Valkeajärven ja Ylisen Ritajärven kiertäminen. Siihenkin sai useamman tunnin kulumaan.
Tullessamme parkkipaikka oli täynnä autoja, joten poluillakin tuli jonkin verran ihmisiä vastaan. Lapsiperheitä ja vanhempia pariskuntia tuli lähinnä nähtyä.
Komiat rappuset! |
Alueella on upeasti panostettu reitteihin. Kivikkoisissa kohdissa komeita puusiltoja ja rappusia. Taukopaikoilla siistit puuceet ja nuotiopaikkojakin löytyi.
Retkikumppani yritti kuulemma keikuttaa kiveä. :) |
Ylisen reitillä loppuivat reittimerkit jossain vaiheessa, mutta eksymisen vaaraa ei ollut. Muutamia rikkinäisiä pitkoksiakin tuli vastaan, joten siellä suunnalla taitaa olla korjaukset kesken?
Kukakohan kolossa asustaa? |
Olimme säästäneet eväitä viimeiselle tulipaikalle, joka onneksi olikin sellainen, että sai kuivalla kelillä nuotion sytytettyä turvallisesti (ja laillisesti). Kyllä maistui makkara hyvältä reippailun jälkeen.
.
Reitti oli oikein oiva keväisten merkkien tutkailuun. Vihreys on parissa päivässä oikein räjähtänyt esiin. Käki kukkui jossain kaukana ja kosteissa paikoissa polskivat nuijapäät hurjaa vauhtia. Lämpötilakin alkoi kielimään jo siitä, että kohta on kesä!
Joskus tarvitsee ottaa uusintareissu alueelle, sillä muistettiin tasan yksi geokätkö hakea ja nitä jäi polkun varrelle vielä muutama. Suosittelen muillekin mukavaa retkireittiä, jos suunnalla liikkuu kesällä (tai koska tahansa). Sastamalan matkailusivustolta löytyy kartta, KLIK!
Kommentit