Westerholmstigenin varrella

Paikallisen kuvataiteilija Victor Westerholmin mukaan nimetty kävelyreitti kulkee Nauvon keskustan tuntumassa kauniissa maisemissa. Reitin varrella on opastauluja, joiden avulla päästään tutustumaan Westerholmiin ja 1860-luvun elämään kirkonkylällä.

Itselleni koko reitti tuli yllätyksenä. Millään matkailusivustolla en ole tähän törmännyt ja se on harmi, sillä olisin mielelläni suositellut sitä asiakkaille kun ovat käyneet hotellilla kyselemässä kivoja kävelyreittejä. Oman huomioni kiinnittivät pitkospuut Saaristotien varrella ja niitä lähdin eilen illalla ihmettelemään. Tottakai päädyin sitten kiertämään koko lenkin, koska meikäläinen päätyy aina mielellään metsään.




Pian punatiilisen sepän pajan jälkeen tulevat pitkospuut näkyviin. Ne kulkevat Kyrkvikenin rantaa pitkin kunnes reitti sukeltaa metsään.




Lämpimänä kesäiltana vastassa on satoja korentoja, jotka lentelevät kulkijan ympärillä.



Lahden toisella puolella näkyvät eteläisen sataman liput ja vähän kirkkoa.


Reitin opastauluissa on mielenkiintoisia kertomuksia menneiltä ajoilta.


Vehreän metsän jälkeen alkaakin kapuaminen ylös kallioille. Kartassa lukee Jättekastet, mutta matkan varrella puhutaan Jetukastetista. Lieköhän paikan lempinimi tuo Jetukastet?



Matkan varrella on tarjolla myös kiertotie jyrkän kallion takia, mutta mielestäni tuo ei kovin jyrkkä ole. Hyvin pärjää kulkija ilman apuköyttä, vaikka onkin vaan tennarit jalassa. Märällä kelillä kannattaa toki tarttua köyteen.


Ylhäällä kulkija palkitaan upeilla maisemilla. Komeimmalla ja korkeimmalla paikalla on pronssikautinen hautaröykkiö. Voisipa itsekin tulla joskus haudatuksi näin arvokkaalle paikalle.





Haudalta suuntaa reitti alaspäin. Alas mäntyjen ja mustikkamättäiden välistä.


Reitin lopulla kulkija kohtaa henkeäsalpaavan kauniin maalaismaiseman. Peltojen keskellä kohoaa puustoinen mäki, jolla kaunis vanha talo. Onko tämä nyt se Ernholmin tila?


Tilan tammi on Suomen 18. suurin. Ei vedä oman kotipihan tammi vertoja tälle komeudessaan.


Viimeinen reittiopaste on kauniin viljamakasiinin edustalla. Tästä voi kulkija hyvillä mielin palata takaisin keskustaan. Askel on kevyt ja mieli iloinen.


Kommentit

Suositut tekstit