Virolaista kauneutta

Tuli käytyä tuossa keväällä Tallinnassa ja kotiintuomisina tuli virolaista luonnonkosmetiikkaa. Koko kesän on tullut tuotteita käytettyä, mutta en ole muistanut niistä aiemmin kirjoitella.

Mukaan tarttui hieno ihonhoitokolmikko. LoodusSpan aloevera puhdistusmaito ja avokado-porkkanaöljy päivävoide sekä Nurmen kamomillakasvovesi ovat olleet hyvä trio kesäiholle.


Päivävoide on ihanan täyteläinen ja porkkanaöljy tuo kasvoille vähän väriäkin. Loppuessaan rupesi pumppupullo vähän tukkeutumaan, mutta siitäkin selvittiin tikun avulla. Puhdistusmaito tuntui alkuun olevan melko lirua, mutta muuttui täyteläisemmäksi käytön myötä. Olisi pitänyt alkuun paremmin ravistella pulloa. Ihon tuotteet saavat puhtaaksi ja pehmoiseksi. Ei tule kuitenkaan sellaista "narskuvan puhdas" -fiilistä, josta monet tykkää.


Kaverina tuotteille on toiminut raikastava ja ihoa rauhoittava kasvovesi. Tuoksu vedessä ei ole mitenkään mukava, mutta haihtuu nopeasti. Olen käyttänyt riittoisaa tuotetta joskus keskellä päivääkin kun iho on kaivannut raikastusta. Tapa jäänyt varmaankin päälle talvella käyttämäni nokkosveden ansiosta.


Pidän siitä tunteesta, kun ihonhoitotuotteet saavat ihon tuntumaan "omalta". Hyvin kosteutetulta ja pehmoiselta. Näitä virolaisia ihanuuksia on ollut mukava käyttää. Kasvovettä vielä riittää, mutta LoodusSpan tuotteet ovat lopussa. Mielelläni ostan kyseisiä tuotteita toistekin ja Nurmen valikoimassa näyttää olevan vaikka mitä muutakin kivaa.

Suosittelen lämpimästi!

Kommentit

Suositut tekstit