Kuvia Berliinistä

Viikko sitten tultiin jo kotiin reissusta. Tänään palellessani pihalla kysyin mieheltä, että paljonkohan Berliinissä on lämpöasteita tänään. Varmasti lämpimämpää, mutta koittaa se kesä kohta meilläkin.

Ostettiin reissu Supersaverin kautta. Lennot ja hotellin sai kätevästi molemmat samasta paikasta ja pari kymppiä tuli alennustakin. Hotelliksi meillä valikoitui Novum Hotel Aldea Berlin Zentrum Schönebergin kaupunginosasta. Hotellin sijainti oli mitä mahtavin metro- ja bussilinjojen vieressä. Yleisilme hotellissa oli siisti, aamupala maittava ja palvelu ystävällistä eikä tilava huonekaan haitannut. Meidän huone oli sisäpihan puolella, joten liikenteen äänetkään eivät päässeet häiritsemään.

KaDeWe - Manner-Euroopan suurin tavaratalo.
Rakastuin kaupungin metroasemiin. Niin kauniita ja siistejä!
Aamulla vietiin laukut hotellille säilöön ja suunnattiin heti kaupungille. Hotellilta tallusteltiin KaDeWen suuntaan, joka ihan lähellä sijaitsi. Kello ei vaan ollut vielä kymmentä, joten ei päästy sisälle kurkkaamaan paikalliseen tavarataivaaseen. Yläkerran ruokaosasto kuulemma on oikea nähtävyys!

Ihmeteltiin kauppojen näyteikkunoita ja käytiin kurkkaamassa Keisari Vilhelmin muistokirkkoa. Vanhasta kirkosta on jäljellä vuoden 43 pommituksessa tuhoutunut päätorni. Uusi kirkko ja kellotapuli ovat 60-luvulta.



Koska nälkä rupesi matkalaisia jo kaihertamaan suunnattiin kirkolta aamupalalle. Lähikadulla oli perisaksalaisen näköinen ruokaravintola, joka tarjosi muutamaa erilaista aamupalalautasta. Gluteenittomasta leivästä oli turha haaveilla, mutta meikäläiselle maistui leikkeleet, juustot sun muut ihan sellaisenaankin.

Aamupalan jälkeen suunnattiin muuria tutkimaan. Ilma rupesi lämpiämään niin, että tarkeni jo t-paidalla. Berliinissä oli kyllä jo täysi kesä. Ihanan vehreää ja syreenitkin kukassa.





Muuria ihastellessa piti välillä käydä rannassa kurkkimassa kauniita maisemia. Ihasteltiin vastarannan taloja ja komeaa Oberbaumbrückeä.





Tämä oli lempparini kaupungin maalauksista!


Molemmat ihastuttiin Berliinissä siihen, miten siellä on vieri vieressä uutta ja vanhaa. Modernia toimistotaloa ja hylättyjä rakennuksia sekä vanhoja kauniita kivitaloja.



Kilometrejä oli kertynyt jo aika paljon kahteen mennessä. Päästiin kirjautumaan hotelliin ja otettiin pienet tirsat. Virkisti kovasti, koska herätys oli ollut aamulla jo neljältä eikä unituntejakaan matkajännittäjälle kauheasti ehtinyt kertymään. Kummasti masu murisi unilta herättyä, joten suunnattiin pizzeriaan, josta olin etukäteen ottanut selvää. Cielo di Berlino oli kävelyetäisyyden päässä hotellilta ja tarjosi gluteenitonta pizzaa, joten pakkohan siellä oli käydä. Tonnikalapizza tattaripohjalla oli loistava. Kevyt ja ihanan ohkanen. Oli aikas mukavaa siinä terassilla istuskellessa ja ihmisiä katsellessa.


Iloisin mielin päätettiin suunnata pizzalta kattoterassille, josta kaveri etukäteen vinkkasi. Klunkerkranich kaupungin kattojen yllä oli mahtavuutta. Ostoskeskuksen parkkihallin ylimmälle tasolle oli rakennettu kesäinen olohuone janoisille ja nälkäisille kaupunkilaisille. Katolla oli leppoisa tunnelma ja ilta oli lämmin, joten viihdyttiin siellä aika pitkään. Hotellille päästessä uni maittoi.




Aamulla ei pidetty mitään kiirettä. Käytiin aamupalalla ja sitten hypättiin Alexanderplatzin suuntaan menevään bussiin. Aamuruuhka oli meneillään, joten bussimatka kesti kauan, mutta mikäs siinä maisemia katsellessa.





Aamun ensimmäisenä kohteena meillä oli DDR-museo. Siellä riittikin nähtävää.
Museosta selvittyämme hyppäsimme saman tien jokiristeilylaivaan, joka starttasi museon edustalta. Tunnin risteily kustansi 20 meiltä kahdelta. Pari euroa säästettiin Berlin WelcomeCardia vilauttamalla niin museossa kuin risteilylläkin.


Risteilyllä oli opas, joka saksaksi ja englanniksi kertoili matkan varrella nähdyistä rakennuksista. Ilma oli vähän tuulinen, mutta muuten oikein hyvä. Jos olisi halunnut enemmänkin risteillä, oli joillain firmoilla tarjolla 3,5 tunnin risteilyjäkin. Laivoja kulki aika reippaasti joella, joten valinnanvaraa on.






Tv-torni näkyy melkein joka suunnasta.
Risteilyn jälkeen meinattiin käydä tuomiokirkkoa katsomassa, mutta seitsemän euron sisäänpääsy karkoitti meidät pois. Päätettiin siis suunnata lounaalle. Rannan varrella oli ravintoloita terasseineen vieri vieressä, mutta meidän huomion kiinnitti liikennevalomiehen mukaan nimetty Ampelmann. Ilmassa oli sateen merkkejä, mutta jäätiin sitkeästi terassille, eikä saatukaan kuin pari tippaa vettä niskaamme. Minä söin elämäni herkullisimman risoton eikä maisemissakaan ollut valittamista. Ravintola oli rakennettu junaradan alle, eikä junien kulkua kyllä huomannut yhtään siinä ulkona istuskellessa.

Tuomiokirkko siellä pilkistää.



Lounaan jälkeen oli aika käydä vähän shoppailemassa. Kenkäkaupasta löytyi uudet tennarit ja Galeria Kaufhofilta tehtiin vähän vaatelöytöjä. Sainpahan hankittua mekon kesän hääjuhlia vartenkin. Kaufhof muistutti todella paljon Tampereen Sokosta. Niin tunnelmaltaan kuin hintatasoltaankin. Hyvinkin kotoisaa siis.

Reissussa shoppaileminen on harvinaisen rasittavaa, joten Weltzeituhria käytiin vielä ihmettelemässä ja nappaamassa luontaistuotekaupasta meikäläiselle gluteenitonta leipää hotellin aamupalalle. Sen jälkeen painuttiin suoraan hotellille lepäämään.


Illallista suunnattiin nauttimaan takaisin keskustan suuntaan. Chicago Williams BBQ kuului etukäteistutkailtuihin kohteisiin, eikä yhtään haitannut se, että jouduttiin tunti odottelemaan pöytää, koska ei tehty pöytävarausta. Istuskeltiin ravintolan terassilla pimenevää iltaa ihastellessa ja kerättiin ruokahalua. Ravintolan ruokalista sisältää pelkkää lihaa, joten kasvissyöjien kannattaa kiertää paikka kaukaa. Otettiin kahden hengen lihalautanen coleslawn ja mac and cheesen kanssa. Pulled pork, bbq kana ja ribsit omenasoossilla maistuivat aika taivaalliselta. Pieni ravintola oli todella viihtyisä ja pöydät olivat täynnä iloisia asiakkaita. Koiratkin näyttivät olevan tervetulleita. Paikan olut sai mieheltä erikoismaininnan reissun parhaana.



Kyllä uni maittoi taas pitkän päivän jälkeen. :)

Kommentit

JaanaMarjo sanoi…
Hieno kuvasarja reissultanne. Kiitos kun jaat sen. Kiitos myös vinkeistä, täytyy laittaa tuo Berliini matkatoivelistalle :D
Daphnion sanoi…
Kiitos. Itse sain ennen reissua kovasti vinkkejä ja ideoita blogeja lukemalla ja toivottavasti näistä mun jutuistani on hyötyä muille matkaa suunnitteleville. :)
Kirsti sanoi…
Tosi hienoja kuvia reissultanne.
Daphnion sanoi…
Kiitos ja kumarrus!

Suositut tekstit