Aamukävelyllä Huittisissa

4.30 pärähti herätyskello, sillä silloin nousi aurinko. Heräsin pirteänä, joten muutaman minuutin päästä olin jo autossa. Aurinko ei vielä valaissut, joten ajelin vähän ympäriinsä. Tasan viideltä aurinko valaisi jo vähän keskustaa. Auto parkkiin ja jalkaisin eteenpäin.



Olen nyt asustanut Huittisissa kohta puolitoista vuotta ja kotiutunut mielestäni oikein hyvin. Täällä on hyvä elää ja asua. Palvelut ovat loistavat, ainoastaan vaatekaupoilla täytyy käydä isossa kaupungissa (eli Tampereella), koska täkäläisten vaatekauppojen tarjonta ei kohdistu nuoreen väestöön. Seppälä ja Freezer ovat poikkeuksia.


Pidän siitä, että ruokakaupassa tulee ihan automaattisesti ostettua lähiruokaa, sillä satakuntalaisia tuotteita on paljon. Löytyy myös paljon tiloja, joilta voi halutessaan käydä suoraan ostamassa tuotteita.




Kaunista luontoakin meillä riittää täällä. Kotioven kun avaa voi melkein varpaansa kastaa Loimijokeen. Jokiluonto on hurmaavaa ja niitä jokimaisemia riittää, sillä järviä täällä ei juurikaan ole. Kivenheiton päässä keskustasta sijaitsee kaunis Puurijärven ja Isosuon kansallispuisto, jossa tulee vierailtua useasti.





Oli muuten melko hiljaista viiden aikaan kaupungilla. Kävin koskellakin kuvailemassa aamu-usvaa ja ABClta piti hakea kissanruokaa. Kuuden jälkeen ajelin kotiin ja näyttivät muutkin ihmiset heränneen tähän päivään.







Kommentit

TainaT sanoi…
Tuttuja näkymiä olet kuvanut. Nuo patsaat ovat upeita! Seurahuoneella on tullut vietettyä aikaa..ehkäpä liiankin kanssa nuoruudessa..höh
imlacking sanoi…
Seppälä tuntuu olevan sellainen vaatekauppa mitä löytyy ihan pienistäkin paikoista. Ei tosin kaikista, mutta ainakin parissa pienemmässä paikassa missä olen itse käynyt, löytyy Seppälä. Aika usein sitä pitää kuitenkin vaatteiden takia lähteä johonkin isompaan kaupunkiin ellei tilaa netistä. Ja itse en juurikaan tykkää netistä tilailla, kun palauttaminen on sitten ärsyttävää jos ei käykään.
Daphnion sanoi…
Taina T, nuo patsaat ovat kyllä hauskoja.

imlacking, Mä en kanssa yhtään tykkää tilata netistä. Haluan tunnustella, käännellä ja kokeilla vaatetta kaupassa.

Suositut tekstit