Birgitan polku

 Palataan ajassa vuosi taaksepäin.

19.5. oli lämmin kevätpäivä kun lähdin Birgitan polkua kiertämään. Kartta reitille oli ollut hankittuna jo vuosia aiemmin ja pieniä osia oli tullut kuljettua ennenkin. Nyt oli sopiva hetki lähteä täydelle kierrokselle.

Suuntasin reitille Ammejärven lähettyviltä, sillä sain auton turvalliseen parkkiin ystävien pihaan. Virallinen parkkipaikka löytyy rautatiesillan kupeesta. Joskus lyhyemmällä retkellä sitä on tullut hyödynnettyä.

Pian ensimmäisen metsätaipaleen ohitetaan Sääksjärvi ja ylitetään moottoritie. Tiepätkä on reilun 3,5 kilometriä pitkä, mutta sitä voi lyhentää kulkemalla Hirvi-Simunan luolan kautta.

Kiertäminen tuo lisää kilometrejä kokonaismatkaan, mutta se kannattaa. Matkalla odottaa komea siirtolohkareröykkiö. 

Kivien alle on muodostunut ryömittäviä tiloja, mutta jotkut sanoo, että oikea Hirvi-Simunan luola olisi vähän etäämmällä. Itse en yksikseni lähtenyt luolia tutkimaan, mutta joskus täytyy kyllä palata tuonne paremmalla ajalla tutkailemaan.

Omalla kohdallani tietä pitkin kävely ei vähentynyt luolareitin jälkeen, sillä ennen Kirskaanniemeä sijaitseva Hyttyskorpi tulvi pahasti. Vasta virallisen parkkipaikan kohdalta pääsi kuivin jaloin poluille.

Olin käynyt kerran aiemmin Kirskaanniemessä ja silloin polku oli hyvin juurakkoinen ja kulunut. Nyt reitti muistutti melkeinpä valtatietä. Kasvavien väkimäärien takia reittejä on pakko kestävöittää.

Perillä Kirskaanniemessä oli rauhallista. Muutaman telttailijan bongasin. Viikonloppuisin alue on hyvin suosittu eväsretkipaikka.

Merunlahden itäpäässä odotti jalkapesu. Jälkikäteen ajateltuna olisi ollut fiksua riisua kengät tulvivilla pitkospuilla, mutta paljain jaloin kulkeminen on aina vähän hasardia jos ei näe mihin astuu.

Pahimmista paikoista ei tullut otettua edes kuvia, sillä keskityin vaan pitämään itseni tasapainossa kelluvilla pitkoksilla.

Olin alunperin suunnitellut yöpyväni Vähä-Riutalla, mutta saavuin sinne jo viiden maissa ja tunsin oloni varsin pirteäksi. Pidin ruokatauon tuplalaavulla ja nautiskelin lämpimästä ilmasta.

Lyhyehkön hiekkatietaipaleen jälkeen ylitettiin legendaarinen Savontie ja alkoi upea polkuosuus, jota voisi hienosti ajella maastopyörälläkin. Iso osa poluista oli niin kivisiä, ettei se kaikkialla onnistukaan ihan kaikilta.

Vähä Kausjärven rannalla odotti seuraava leiripaikka.

Nuotiolla istuskeli kolme miestä. Olivat jäämässä yöksi melkoisen kaljasatsin kera, mutta olivat todella ystävällisiä, joten jäin tulipaikan läheisyyteen riippumatollani. Ilta menikin mukasti heidän kanssaan jutellessa ja tarjosivat grillimakkarankin meikäselle, niin ei tarvinnut iltapalaa ruveta kokkailemaan.

Heräsin yöllä kamalaan huutoon ja kiroamiseen. Pian sen jälkeen iltaseurani poistui paikalta autolla. Toivottavasti joku oli ajokuntoinen. Itse lisäsin vaatetta, sillä ilma oli kylmennyt melkoisesti. Käänsin kylkeä ja nukahdin uudelleen.

Aamulla heräsin kaikessa rauhassa ja levittelin tavarat kuivumaan. Aamupalaksi oli mysliä kookosmaitojauheen ja kylmän veden kera. Ensi kerralla lämmittäisin veden. Onneksi oli muutakin syötävää.

Suodattelin vettä järvivedestä. Ranta oli täynnä kutevia sammakoita.

Toinen päivä rupesi lämpenemään nopeasti ja pian saikin jo keventää vaatetusta.

Reitti oli varsin helppoa ja nopeakulkuista polkua.

Vettä en joutunut kanniskelemaan pitkiä matkoja, sillä sitä sai suodatettua mukavasti matkan varrella. Yksi kirkasvestinen ja reippaasti virtaava ojakin tuli vastaan siihen tarpeeseen.

Lempäälän nurkalla reitti kulki vaihteeksi moottoritien alitse. Alikulussa oli vielä vähän jäätä jäljellä.

Motarin jälkeen on vielä metsäpätkä, mutta sitten alkaakin melkein viiden kilometrin asvalttivaellus. Muutama vaihtoehto kulkemiseen löytyy, mutta itse kuljin Hollon kautta Hakkariin, sillä varrella on itselleni merkityksellisiä maisemia lapsuudesta.

Hakkarissa vaeltaja pääsi täydentämään ruokavarastojaan tuoreella tavaralla, sillä Sale osui reitin varrelle. Lounasaikaan iski jo vaellusruuan tökkiminen. Niin käy joka kerta, mutta tällä kertaa melko aikaisin. Kaupan rappusilla olikin ihana nauttia aikainen illallinen ja jäätelö jälkkäriksi. Mukaankin ostin iltapalaa.

Hakkarin jälkeen kuljettiin ensin ulkoilureittiä ja sitten pääsi taas tutuille kivikkoisille poluille. Siisjärven rannassa tuntui ihanalta laskea rinkka selästä ja upottaa jalat raikkaaseen rantaveteen. Edellisen päivän jalkojen kastautuminen oli kostautunut ja jalkapohjissa oli todella kipeät rakot.

Paikalla oli uusi laavu ja koitinkin etsiä riippumatolle paikkaa sen lähistöltä. Sitä ei kuitenkaan löytynyt, joten suuntasin kauemmaksi rannasta ja se olikin loistava päätös, sillä hetken kuluttua paikalla saapui porukkaa pakulla ja mopoilla. Se näissä Birgitan polun varren taukopaikoissa kannattaakin ottaa huomioon, että sijaitsevat autoteiden varsilla ja eivät välttämättä ole rauhallisia viikonloppuisin ja kesäisin.

Asettelin leirin kuntoon, venyttelin ja nautiskelin iltapalaa. Unten maille taisin mennä jo kahdeksan jälkeen. 

Yö oli lämpimämpi kuin edellinen ja heräsin virkeänä aamulla neljältä. Aamupalan ja leirin purkamisen jälkeen suuntasin takaisin polulle. Illan paku näytti edelleen olevan rannassa.

Siiskukkulalta pääsi ihastelemaan nousevaa aurinkoa!

Pikku Siisjärvellä oli ihanan hämyinen tunnelma.

Matkalla tuli vastaan hieno pirunpelto, josta en ennen ollut kuullutkaan. Yritin googletella Lemmon leikkikenttää, mutten löytänyt mitään tarkempaa tietoa paikasta.

Askel oli reipas ja viimeisen aamun reilut yhdeksän kilometriä menivät yhdessä hujauksessa.

Laskin rinkan auton viereen vähän alle 48 tuntia ja 52 kilometriä startin jälkeen. Mukava parin päivän reissu.

Tykkäsin reitistä kovasti. Sopivan vaihtelevaa maastoa ja kauniita maisemia. Itseäni ei puuduta pidemmät tiepätkät, mutta jos tietää vihaavansa niitä, niin silloin kannattaa valita joku mieluisampi vaellusreitti.

Tämän vuoden toukokuu vetelee jo viimeisiään, enkä ole vielä päässyt vaeltamaan. Ehkäpä sitten syksymmällä?