Maanantain luontohetki

Hiljalleen taivaalta satavat lumihiutaleet kutsuivat ulos luontoon. 


Kännölän metsässä oli ihmeellisen paljon vielä vanhaakin lunta maassa. Kotipihasta ne olivat jo sulaneet pois.


Lumi rapisi lenkkareiden alla niin, ettei ollut toivoakaan kauriiden näkemisestä. Hiljaa liikkumisesta ei tullut mitään.


Metsässä oli todella hiljaista. Kerran kuulin tikan ääniä ja pulkkamäestä kuului iloisia kiljahduksia hetken aikaa.


Aikani kierreltyäni ja liukasteltuani kallioilla päätin pitää evästauon. Luontohaaste -kampanjan ensimmäinen haaste julkaistiin tänään ja sehän oli 'talvinen eväshetki'. Nappasin siis kauppareissulla evästä mukaan ennen metsään menoa. Istuskelin tutun kaatuneen männyn päällä lumisteessa. Popsin pähkinöitä ja join kaakaoo. Pienillä retkillä ei mukana ole kummoisia eväitä, mutta jotain pientä on aina kiva napostella. Tulee hengähdettyä hetki ja nautittua maisemista.


Lisäenergiat nautittuani oli aika suunnata jo kotiin päin, sillä varpaat olivat jo vähän kosteat lenkkitossuissa. Laskeuduin alas kallioita ja tutkailin maaston pieniä rotkoja.


Ihastelin tovin kalliolla kasvavia kallioimarteita. Vihreä pilkahdus talvisen luonnon keskellä. Olen joskus maistanut kasvin lakritsanmakuista juurta, mutta muistelin, että kyseisen kasvin kerääminen ei kuulu jokamiehenoikeuksiin?


Talvinen eväsretki oli virkistävä ja kannustan muitakin mahduttamaan tälle viikolle sellaisen. Lisää luontohaasteista osoitteessa https://luontohaaste.wordpress.com/ .


Kommentit

Suositut tekstit