Uusi vuosi kansallispuistossa

Säätiedote lupasi kahdeksan asteen pakkasta ja kevyttä lumisadetta. Kuulosti hyvältä retkikeliltä.

Hurautin autolla Mutilahdelle. Kylmä viima sai nenän nyrpistymään. Onneksi oli kauluri, jonka sai nostettua niin ylös, että vain silmät jäivät näkyviin. Maa rapisi vaelluskenkien alla, kun kävelin penkereellä. Järven reunamat olivat jo jääpeitteen alla, mutta padolla pauhasi.

Rantakivillä oli kaunis huurre ja jää oli muodostanut erikoisia kuvioita. Lintuja ei näkynyt. Kostea ilma sai sormet jäätymään pienessä hetkessä, joten oli pakko pitää kömpelöt nahkarukkaset käsissä.

Katselin hetken aikaa maisemaa ja vedin huppua syvemmälle. Jospa piipahtaisi suolla, ajattelin. Pitkospuilta putkahti lapsiperhe koiran kanssa ja tiellä näkyi kaksi autoa. Harvoin tuolla törmää muihin ihmisiin.

Suolla ei näkynyt ketään. Ohut lumikerros paljasti edellisten kulkijoiden jäljet. Päätin kokeilla vanhaa pitkospuureittiä, jonka molemmista päistä on poistettu lankkuja. Jäljellä olevat pitkokset olivat todella hyvässä kunnossa, muutamaa poikkeusta lukuunottamatta.

Mättäät reunustivat kauniisti vanhaa kulkureittiä. Pysähdyin välillä katsomaan jäätyvää maisemaa ja huomasin pienten lumihiutaleiden tanssivan ilmassa.

Metsikkö ennen nuotiopaikkaa näytti satumaiselta. Puiden juurilla oli kaunista huurua. Ihmettelin vaan, enkä muistanut ottaa kunnollista kuvaa.

Lehmät eivät enää laiduntaneet pellolla ja laiturikin oli kuivalla maalla. Vesi virtasi kuljettaen pieniä jäälauttoja mukanaan. Sellaisia pyöreitä levyjä, joita muodostuu virtapaikkoihin.

Nälkä rupesi kurnimaan mahassa. Takaisin autolle kävelin hiekkatietä. Mökit nukkuivat hiljaisina talviuntaan ja veneet oli nostettu maihin. Suon reunoilla oli jääputouksia.