Kesäpäivä kansallispuistossa

Kävin aamupäivällä Isosuolla vähän kesäkuista suoluontoa tallentamassa kameralle. Keli oli lämmin ja askel keveä (kiitos aamuisen jalkahoidon). Tuolla Isosuon ja Puurijärven maisemissa on kiva käydä, kun matka on niin lyhyt, noin 14 kilometriä.

Rauhassa sai taas pitkospuilla kulkea, sillä muita retkeilijöitä ei näkynyt mailla halmeilla. Kuuntelin lintujen ääniä ja seurasin perhosten lentelyitä. Yritin saada sisiliskoja kuviin, mutta mokomat piilottelivat pitkosten alla.





Suon metsäosuudella huomasin, että käki kukkuu ihan lähellä ja jäin odottamaan. Meni muutama minuutti ja näin ensikertaa tuon kukkuvan kaverin. Ei ollut kauhean sulokasta lentoa tuolla pullerolla. Suopursutkin kukkivat jo vähäsen, mutta eivät vielä kauheasti tuoksuneet/haisseet.






Puurijärven padollakin tuli käytyä. Bongailin ainakin nokikanoja, joutsenia, kurkia, lokkeja ja västäräkkejä. Myös ammuja tuli käytyä tervehtimässä, näin myös ensimmäistä kertaa kuinka lehmä venyttelee. Se oli kovin hellyyttävän näköistä.




Olin jo lähtemässä pois, kun kapusin vielä Mutilahden torniin katselemaan maisemia. Yht'äkkiä näköpiiriin jolkotteli mäyrä. Oikea mäyrä. Sydän pamppasi kurkkuun ja kädet tärisivät kovasti. Kamalan suttuisen kuvan sain napattua todistusaineestoksi ennen kuin loikin alas tornista. Yritin mennä mäyrää vastaan, mutta sepä hoksasi aikeeni ja juoksi toiseen suuntaan mahanahka lepattaen. Tämä oli taas sarjassamme elämän tähtihetkiä.


Kommentit

M sanoi…
Ihastuttavia luontokuvia :)
Ja mäyräkin, wow!
Daphnion sanoi…
Voi kiitoksia! Ja tuo mäyrän näkeminen oli kyllä aikas jännä juttu. :) Toivottavasti ei ollut viimeinen kerta.

Suositut tekstit