Frankly
Sunnuntaipäivänä suunnattiin Tampereelle juhlistamaan miehen veljen syntymäpäiviä ja päivälliselle suunnattiin Ravintola Franklyyn. Tunsin paikan aiemmin vaan nimeltä, eikä ole edes tullut mieleen käydä siellä ruokailemassa. Kiva käydä kokeilemassa välillä muitakin kuin vanhoja tuttuja ravintoloita.
Meille oli varattu kuuden hengen pöytä rauhallisesta kolosesta, eivätkä muutkaan pöydät vaikuttaneet huonoilta. Ravintola on aika kapea, joten isoa meluisaa salia ei synny.
Ruokalista oli lyhyt, mikä kuuleman mukaan kertoo ravintolan laadusta. Pääasiallisesti lista koostui pihviannoksista, mutta kasvissyöjiäkään ei oltu unohdettu.
Alkuun tarjottiin leipää ja pestoa. Myös me gluteenittomat (minä ja anoppi) saimme omat leipämme, jotka olivat todella hyvät!
Otettiin miekkosen kanssa kahteen pekkaan valkosipulihärkää kahdelle ja se kannatti. Herkullisen pehmeää häränfileetä valkosipulivoilla, punaviinikastikkeella, kasviksilla ja valkosipuliperunoilla. Kielen vei herkut mennessään! Valkosipulin maku ei ollut liiallinen vaan juuri sopiva ja senhän takia annos on kahdelle, ettei toista haittaa toisen hönkiminen. Hihih.
Seuralaisten lautasilta löytyi mm. poronmaksaa ja häränfileetä peperonatalla. Muutkin nautiskelivat tyytyväisinä ruuistaan, joten hyvää taisi olla. Yksittäiset annokset olivat todella isoja, mutta kahden hengen annos juuri sopivan täyttävä. Riippuu tietenkin nälästä, mikä kenellekin sopii.
Ravintola oli oikein miellyttävä, palvelu ystävällistä ja ruoka herkullista. Hinnat ovat vähän kalliimman puoleiset, mutta hyvästä ruuasta maksaa kyllä mielellään, ainakin tällaisina juhlapäivinä. Tällä kertaa kyllä säästyi oma lompakko avaamiselta, kun appiukko oli ihana ja tarjosi koko porukalle.
Jos kiinnostaa käydä herkuttelemassa kivassa ympäristössä, niin kannattaa suunnata Hallituskatu 22:een (Hämeenpuiston ja Sokkarin välissä).
Kommentit