Yhden hengen lettukestit

Ruokakaapissa nökötti yksinäinen lettujauhoseos -pussi, joten pakkohan se oli sieltä hyödyntää. En ole ennen lettuja paistanut, joten vähän jännitti, mutta päätin ottaa ihan rauhallisesti ja katsoa mitä tulee.

Vuohelan Herkun Farina lettujauhoseos -paketti sisältää 2 pussia. Seoksessa on riisijauhoa, sokeria, suolaa ja sakeuttamisainetta.  Pussin sisältö sekoitetaan muniin ja maitoon. Heitin sekaan vielä hitusen vanilliinisokeriakin. Sitten annetaan taikinan seistä puolisen tuntia ja eikun paistelemaan.


Rasvaa saatoin parin ensimmäisen paistamiseen käyttää vähän liikaa, mutta muuten kaikki sujui hyvin. Annoin lettujen rauhassa paistua ja niistä tuli juuri ihanan pitsisiä. Pysyivät kaikki koossakin! Ehkä tämä oli aloittelijan tuuria tai sitten olen perinyt äitini mahtavat letunpaistotaidot.


Mitään hilloa ei kaapissa tietenkään ollut, mutta sokeri sopii lettujen kaveriksi oikein mainiosti.


Kommentit

Suositut tekstit