Daphnion
"Vaikka ystäväsi olisi hunajaa, älä syö häntä kokonaan."
keskiviikko, 29. helmikuuta 2012
sunnuntai, 26. helmikuuta 2012
Vaakuna-ralli: 2. päivä
Lauantaiaamuna suunnattiin hakemaan ABC:lta rallipaketit. Kummallekin oma, koska luultiin niiden käyvän lipuista. Nooh, ensimmäiselle pätkälle saavuttaessa todettiin, että eipäs pitänytkään paikkaansa. Onneksi oli käteistä matkassa. Väärinkäsityksiä sattuu.
Ensimmäisenä suunnattiin siis Saikkolan EK:lle, joka sijaitsi Otavasta lounaaseen/etelään. Saatiin auto hyvään peltoparkkiin ja käppäiltiin pieni matka pellolle, josta oli mukavat näkymät. Aurinko paistoi mukavasti ja lämmitti rallikansaa. Mieltä taasen lämmitti maalaistalon (jonka mailla olimme) vanha papparainen, joka sanoi, että viluiset saavat vapaasti tulla tupaan lämmittelemään. Vielä löytyy vieraanvaraisuutta. :)
Kaikkia autoja ei jääty katsomaan, koska suunnitteilla oli kolmen EK:n saldo päivälle. Juostiin reippaasti tietä pitkin autottomina hetkinä, koska muuten oltaisiin saatu tarpoa hangessa. :)
Tehtiin nopea pyrähdys Ristiinassa huoltoasemalla ja suunnattiin vähän pohjoiseen EK 4:lle, jolle lipun sai ilmaiseksi S-etukorttia vilauttamalla. Katselupaikka löytyi Löydön kartanon risteyksestä, jossa oli mukavasti porukkaa paikalla. Tampattiin lumiseen rinteeseen tukevat paikat itsellemme ja nautittiin rallista. Jossain vaiheessa rupesi jalat vettymään lämmenneen ilman johdosta. Pohkeestakin rupesi vetämään ilkeästi.
Suunnitelmana oli vielä ehtiä Siikakoskelle EK 5:lle, joten lähdettiin kesken pois. Tehtiin nopea pysähdys kotona, koska oli pakko vaihtaa sukat ja kengät kuiviin. Vaelluskengät jalkaan ja matka jatkui. Ehdittiin ajoissa perille ja löydettiin ihan hyvä katselupaikka, jossa oli vain muutama ihminen meidän lisäksi. Niin ja maikkarin kuvaaja. Koska kyseessä oli viimeinen pätkä, pysyttiin paikalla loppuun asti. Eväinä makkaraa ja kaakaota. Muilla oli ainoastaan nestemäisiä eväitä. :)
Hyvät oli rallit. Pakkasta oli sopivasti ja tunnelma iloinen. Niin ja Esapekka Lappi vei voiton. Hyvä EPA! :)
Ensimmäisenä suunnattiin siis Saikkolan EK:lle, joka sijaitsi Otavasta lounaaseen/etelään. Saatiin auto hyvään peltoparkkiin ja käppäiltiin pieni matka pellolle, josta oli mukavat näkymät. Aurinko paistoi mukavasti ja lämmitti rallikansaa. Mieltä taasen lämmitti maalaistalon (jonka mailla olimme) vanha papparainen, joka sanoi, että viluiset saavat vapaasti tulla tupaan lämmittelemään. Vielä löytyy vieraanvaraisuutta. :)
Kaikkia autoja ei jääty katsomaan, koska suunnitteilla oli kolmen EK:n saldo päivälle. Juostiin reippaasti tietä pitkin autottomina hetkinä, koska muuten oltaisiin saatu tarpoa hangessa. :)
Tehtiin nopea pyrähdys Ristiinassa huoltoasemalla ja suunnattiin vähän pohjoiseen EK 4:lle, jolle lipun sai ilmaiseksi S-etukorttia vilauttamalla. Katselupaikka löytyi Löydön kartanon risteyksestä, jossa oli mukavasti porukkaa paikalla. Tampattiin lumiseen rinteeseen tukevat paikat itsellemme ja nautittiin rallista. Jossain vaiheessa rupesi jalat vettymään lämmenneen ilman johdosta. Pohkeestakin rupesi vetämään ilkeästi.
Hyvät oli rallit. Pakkasta oli sopivasti ja tunnelma iloinen. Niin ja Esapekka Lappi vei voiton. Hyvä EPA! :)
Tunnisteet:
mikkeli,
ralli,
valokuvaus,
video
perjantai, 24. helmikuuta 2012
10. SM Vaakuna-ralli
Tänään pärähti käyntiin kymmenes Vaakuna-ralli Mikkelissä. Kuudeksi tallusteltiin raviradalle yleisö-ek:ta katsomaan. Nyt ei ollut yhtään niin paljon pakkasta kuin viime vuonna, joten oli mukava katsella ralliautojen menoa. Huomennakin olisi tarkoitus pari pätkää katsastaa, koska tiedossa ei ole -7 kovempaa pakkasta. Lämpimät vaatteet päälle ja kuumaa kaakaoo termariin. Kovat kannustustanssit oli tänään käynnissä, joten eiköhän niiden voimalla huomennakin lämmitellä.
Tunnisteet:
mikkeli,
ralli,
valokuvaus
torstai, 23. helmikuuta 2012
Talvikarnevaalit
Eilen alkoi Mikkelissä Talvikarnevaalit. Tapahtuman aikana torilla nähdään kaikkea tulishow'sta jumppatuokioihin ja rallistarttiin. Tänään lähdettiin keskustaan seuraamaan tapahtumia.
Käytiin alkuun Ravintola King's:issä päivällisellä. Oli vihdoin aika käydä syömässä jossain muussakin kiinalaisessa kuin Dragon Shengissä. Olimme yhden mummon ohella ainoat asiakkaat, joten kauaa ei tarvinnut odotella ruokia. Minä otin kanaa mustapapukastikkeessa ja Mikko sechuanpossua. Oli oikein maittavaa, joten taidetaan uskaltaa joskus kokeilemaan paikan lounaspöytääkin.
Masut täynnä tallustelimme Stellaan kuuntelemaan Compañia Suite Españolan orkesterin flamencorytmejä. Hienosti soittivat ja laulaja kuullosti ihanan kärsivältä ja dramaattiselta.
Ennen torille menoa käytiin Einossa nauttimassa hyvät juomat. Hörppäsin kaakaon kitusiin hetkessä kun oli niin herkullista. :)
Klo 18 alkoi torilla illan karnevaaliohjelma. Jäällä nähtiin Mikkelin Luistelijoiden lapset ja Lumican tulishow. Kentän penkat oli koristeltu ulkotulin ja katsojille jaettiin valotikkuja tuomaan valoa pimeyteen. Tulishow oli hienoa katseltavaa niin kuin aina, vaikka vähän se jäi vaisuksi. Ihan loppuun asti ei kyllä esitystä nähty, koska piti kiiruhtaa kotiin saunavuoron takia.
Talvikarnevaalit jatkuvat vielä sunnuntaihin asti. Täältä lisätietoja.

keskiviikko, 22. helmikuuta 2012
Milla 2v
Totesin aamulla, että Millalla oli synttärit eilen. Meidän pikkuinen on jo 2-vuotias! Sankari on saanut tänään paljon maharapsuja ja taitaa kaapissa olla lihatikkukin iltaherkuksi. :)
maanantai, 20. helmikuuta 2012
Kaunis Mikkeli
Joonas Virtanen oli tehnyt hienon videon Mikkelistä. Kyllä tätä kelpaa esitellä.
ST. MICHEL / AT NIGHT from Joonas V. on Vimeo.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)