Teijon kansallispuisto - Sahajärven kierros

Teijon kansallispuisto oo jäänyt vähän vieraaksi, vaikka Salossa tullut käytyä monesti. 

Lokakuussa lähdimme kaverin kanssa päivää viettämään Saloon ja se alkoi retkellä kansallispuistoon. 


Starttasimme 8,8 kilometrin mittaisen Sahajärven kierroksen Laviakallion pysäköintialueelta.


Heti alkumatkalle osui reitin kaksi lossia. Suosittelen ottamaan hyvät hanskat mukaan, ettei kädet mene rikki köyttä kiskoessa. 


Lokakuinen maasto oli märkää, mutta muuten polut olivat hyvässä kunnossa.


Näköalapaikka kallioilla kutsui evästauolle, vaikka tuuli viilensikin retkeilijöitä. Istuttiin kivillä ja nautittiin maisemalounaasta.



Maisemat reitillä olivat vaihtelevia ja teitä pitkin ei tarvinnut kulkea kuin parissa ylityskohdassa.



Koska reitillä on suositeltu kiertosuunta, emme juurikaan nähneet muita retkeilijöitä.


Reittiä suositellaan ainoastaan kokeneille retkeilijöille, mutta maasto ei sinänsä ole mitään erityisen vaikeaa. Nousuja löytyy jonkun verran. Lossit ovat kyllä raskaita, joten mukavampi on tehdä ylitykset kaverin kanssa kuin yksin.



Täysi reitti on kuljettavissa ainoastaan sulan maan aikana, sillä lossit menevät talviteloille. 23.10. oli tämän vuoden sulkupäivä.


Iso suositus Lounais-Suomen kalliomaisemille jos satut Salon suunnalla liikkumaan!

***

Seuraavaksi kiinnostaisi sitten Matildanjärven kierros.

Totin luontopolulla olen kerran käynyt ja siitä löytyy muutama kuva TÄÄLTÄ!


Kommentit

Suositut tekstit