Ensilumen taikaa

Ensilumi on yksi vuoden kohokohdista. Viime vuonna se jäi kokematta, sillä olimme helteisessä Australiassa. Tänä vuonna pääsin kokemaan sen Kuusamossa.

 

Olin pelännyt ja salaa toivonut lumisadetta vaelluksellemme.

Pelännyt siksi, että runsas lumentulo olisi voinut vaarantaa matkantekoa maastossa ja mahdollisesti keskeyttää sen. Toivonut siksi, että rakastan ensilumen tuomaa kauneutta ja tunnelmaa. Odottavaa tunnelmaa siitä, että talvi on ihan nurkalla.

Voitte kuvitella leveän hymyni, kun vedin tarpin sivuun laavun edestä aamulla ja maa oli valkoinen.

Yhtään ei haitannut, että hiiri oli kakkinut tavaroihini ja kädet jäätyivät aamupuuron jämiä tiskatessa.

Karhunkierroksen viisi viimeistä kilometriä ovat täynnä vaativia nousuja ja laskuja, mutta askel oli kevyt.

Ystäväni kerkesi juuri mainitsemaan kuinka jouluinen maisema onkaan ja siinä samassa porot juoksivat ohitsemme.

Harmaat pilvet kieppuivat Valtavaaran ympärillä, mutta välistä pilkisteli sininen taivas ja maisemat avautuivat kauemmaksikin.

Välillä ei taasen nähnyt maisemia laisinkaan. Polku pysyi sentään näkyvissä.

Valtavaaran huippu oli ilahduttava näky lumisessa maisemassa!

Aurinko loi ensin säteitään kauas vihreisiin metsiin.

Pian se pilkisteli jo meillekin.

Se jaksoi paistaa pyryn läpi meidän saavuttaessa huipun.

Valtavaaran päivätupa, vanha palovartijan maja kutsui hetkeksi pois sakeutuvasta lumipyrystä.

Laskeutuessamme alas vaaralta maisema jatkui kauniin lumisena.

Rukan lumiset rinteet hohtivat kutsuvasti!

Vaikkemme tulleet Rukalle laskettelemaan, niin saimme lähituntumaa rinteisiin. Musta sorapolku erottui lumisesta maisemasta hyvin kun kapusimme jyrkkää rinnettä ylös. 

Lopuksi pääsi vielä ihastelemaan kontrastia syksyn ja talven välillä. Pian kaunis vihreä peittyy kokonaan valkoiseen huntuun. Sitä odotellessa.