Vuoden ensimmäinen retki - Saaren kansanpuisto

Tänään on tammikuun viidestoista päivä, eikä talvi ole vieläkään saapunut. Pekka Pouta sanoi radiossa, että saadaan odottaa vielä helmi-maaliskuun vaihteeseen.


Jos jotain positiivista tästä etsii, niin metsäretkellä pääsee kulkemaan kaikkialle ilman apuvälineitä. Toki nastat saattavat tulla tarpeeseen liukkailla poluilla.


Maanantaiksi oli luvattu kaunista päivää pienellä pakkasella, joten hyppäsin autoon ja suuntasin auringonnousuksi Saaren kansanpuistoon Tammelassa.


Jäät kumahtelivat aavemaisesti jäätyessään jo ties kuinka monennetta kertaa. Lumoavan kuuloista.


Aurinko oli juuri nousemassa puiden takaa ja värjäsi jo kauniisti maisemaa, kun jostain tyhjästä ilmestyi harmaita pilviä.


Sinne häipyi aurinko.


Jätin hiljaisen uimarannan taakseni ja lähdin kiertämään Suujärveä harjureitin kautta.


Jo ensimmäinen ylämäki pisti flunssasta juuri parantuneen koville.


Metsässä oli niin vihreää. Marraskuisen näköistä.


Ylös harjullekin kuului jään ääntelyt ja Määrlammin rannalta jonkun moottorisahailut.


Ihastelin vastarannan taloja. Onnellisia ihmisiä asustanee näissä maisemissa.


Näin vilahdukselta toisenkin ulkoilijan.


Välillä tutkailin maata jalkojeni juurella. Josko löytäisin hiusjäätä?


Vanhassa ylivetouomassa vastaan tuli ennestään tuttu patinanastakka. Tai sen värjäämä lahopuu tarkemmin sanottuna.


Harjulla polut eivät olleet kauhean liukkaita, joten askel rullasi kevyesti.


Harjujen jälkeen laskeuduin takaisin veden äärelle.


250 kilometrin pituinen Hämeen Ilvesreitti kulkee myös Saaren kansanpuiston läpi.


Järven lounaispuolella polku kulkee kivikkoista rantaa ja se oli edellisten sateiden jäljiltä hurjan liukas.


Istuin tovin rannassa kuuntelemassa ympäristön ääniä.


Rannalta löytyi vihdoin sitä hiusjäätäkin. Kosteuden ja pienen pakkasen ansiota.


Kaunista.


 Rannalta luistelin tien yli kohti Kaukolanharjua. Nälkä kurni jo masussa siihen malliin, että oli aika pitää taukoa.


 Ylhäällä näkötornin luona oli oiva hetki istahtaa eväspöydän äärelle.


Näissä maisemissa evästeli Albert Edelfeltkin maalatessaan 'Kaukolanharju auringonlaskun aikaan' taulua.


Maisema näyttäytyi tällä kertaa jäisenä ja vihreänä.


Upeaa Hämeen järviylänköä näin talven keskelläkin.


Tornin ikkunasta koitin kurkata sisätiloihin. Monta kertaa käynyt juurella, mutten koskaan huipulla. Se on auki kesäisin, joten täytyy pitää mielessä kun kesäkuu saapuu.


Polku ei suinkaan lopu näkötornille, vaan sitä voi tallustella vielä harjun loppuun asti. Minäkin jatkoin vielä pieniä lampia ihastelemaan.


Reittiä oli jossain vaiheessa raivattu ja hiiltyneitä puita oli siellä täällä. Kuusien kasvua varmaankin hillitty?


 Lammet näyttivät olevan jo kunnolla jäässä.


Harjulla tuli vastaan muutamia muitakin ulkoilijoita ja äärimmäisen hyvin koulutettuja koiria.


Suuntasin vielä Pyhäjärven rantavesiin tutkailemaan. Löytyi vanhoja merkkejä asutuksesta.


Polkuja ei juurikaan ollut. Lähinnä vaan vihreää metsää.


Tuttu paikka tarjoili tällä retkellä uusia puolia itsestään. Nähdään taas!

Kommentit

Tillariina sanoi…
Tuttu paikka! Todellakin hieman harvinaista päästä retkeilemään tammikuussa täysin lumettomassa metsässä!
tupun tupa sanoi…
Ihania kuvia sinulla täällä. Ihan tuli itsellenikin into lähteä metsäretkeilemään.
Tovi vaan täytyy nyt odotella, kun flunssa pukkaa päälle.
Mutta silti aivan ihanaa alkavaa viikkoa sinulle.
Daphnion sanoi…
Tillariia: Tosi harvinaista on kyllä. Saapi nähdä, sataisiko pysyvä lumi vihdoin helmikuun puolella.

Tupun tupa: Flunssaisena ei tosiaan kannata lähteä retkeilemään. Itsekin piti tammikuun pari ekaa viikkoa ottaa rennosti, kun iski joku sitkeä flunssan tapainen.
Kiitos tästä reittikuvauksesta! Kävin 10.1. Saaren kansanpuistossa, ja kävin tornissa asti ihailemassa upeaa maisemaa. Tuolle Suujärven kierrokselle ei päivänvalo sillä kertaa riittänyt, joten täytyy mennä uudelleen. Olipa muuten todella kaunis tuo Kaukolanharju!

Suositut tekstit