Lähiretki - paras retki

Hetket ennen lumipeitettä ovat parasta aikaa seikkailuille.

Kasvillisuus on poissa tieltä ja pääsee näkemään pintaa syvemmälle. Pieni tomusokerimainen pölläys lunta tuo valoa maisemaan.

Loppusyksy/alkutalvi tuo uusia mahdollisuuksia. Tämä vuodenaika on aiemminkin houkutellut minun jokiuomaan. Vesi on kaikonnut ja pohjan kivillä pääsee kulkemaan vaivatta.

Muistan joskus nähneeni jossain nimenkin tälle Huhkolanpuiston viereiselle Punkalaitumenjoen koskiosuudelle. Tietääkö joku?

Puolen päivän jälkeen aurinko vielä hetken saavuttaa jokiuoman. Lämmittääkin vähäsen.

Tutkailen joen pohjan muotoja ja tuntuu kuin olisi kaukanakin seikkailemassa, vaikka melkein kaupungin keskustassa olenkin.

Näkeeköhän kukaan minua? Ei sillä, että se haittaisi. Pohdinpahan vaan. Vilkuttaisin ohikulkijoille iloisesti jos kummastelisivat kulkijaa.

Kamera kourassa saa onneksi kulkea rauhassa vähän hassuissakin paikoissa.

Ihastelen virtaavaa vettä ja hengitän kosteaa pakkasilmaa. Pusken läpi risukon päästäkseni lähemmäs. Hanskat likaantuvat ja harmittaa. 'Ei se ole niin vaarallista' ,totean.

Kameran pintaan muodostuu yht'äkkiä kosteutta ja pakkaan uskollisen retkikaverini reppuun.

Löydän vähän paremman reitin pois ja jatkan puiston kautta keskustaan. Matkaan ruokakaupan kautta kotiin. Täynnä energiaa ja onnea.