Marraskuinen suoretki

Oho! Joku noita unohtanut tukkansa suon reunalle.

Padolta kuuluu työkoneiden ääniä, joten hiljainen suo kutsuu kulkijaa.

Ihmisjälkiä ei näy, mutta pienempien otusten tassut ovat pitkoksilla ennen minua kulkeneet.

Aurinko siivilöityy kauniisti puiden välistä ja pakkanen nipistelee nenän päässä.

Suulin ohitettua tulee fiilis, että joku seuraa. Maassa runsaasti tassunjälkiä. Pieniä ja suloisia, joten seuratkoon.

Välillä täytyy polvistua ihmettelemään suon pintaa ja kasveja.

Rauhallisen kävelyn jälkeen pääsen vihdoin joelle. Linnut sirkuttavat koivuissa ja auto kääntyy tielle läheisen mökin pihasta.

Istahdan kaatuneen puun päälle istumaan ja kaivan eväät esiin. Kävin ennen retkeä syömässä salaattia ja keittoa, joten eväät edustavat jälkiruokaa tällä kertaa. Vaniljainen kahvijuoma ja tummaa suklaata minttutäytteellä. Aurinko lämmittää kasvoja ja saa hymyilemään.

Eväshetken jälkeen suuntaan hiekkatielle ja melkein heti bongaan punatulkkuja. En ole nähnyt niitä vuosiin ja hihkun innoissani pitkin pientareita.

Ihastelen taas kerran mökkejä ja jäätyvää jokea. Virtaus on hiljainen.

Lopuksi kapuan vielä lintutorniin ja huomaan pilviverhon saavuttavan. Pari kuvaa kerkeän nappaamaan, kun aurinko jo jää piiloon. Joutsenet huutavat jossain kaukana.

Vilkutan padolla työskenteleville miehille heipat ja kapuan alas tornista. Kävelen takaisin autolle onnellisena.