Kiarun peräl

Tänään suuntasin Roismalan hautausmaalle kätkön perässä. Olen ohiajaessa aina ihastellut vanhaa kappelia ja nyt pääsin ihastelemaan sitä lähietäisyydeltä.



Vuonna 1890 rakennettu punatiilinen kappeli on kaunis ja sopii hyvin sammaleisten kivien ja hautojen keskelle.




Hautausmaalta löytyi myös uudempi kappeli, joka olikin melkoinen "elementtihirviö". Hienolla paikalla se kuitenkin oli ja kiva katettu terassikin löytyi.







Kätkö, Kiarun perä nimeltään, jota lähdin hakemaan oli multi. Pienten laskutoimistusten päätteeksi sain tietooni koordinaatit. Siinä sitten näpyttelin lukuja kännykkään ja totesin, etten osaakaan laittaa koordinaatteja niin, että kompassi seuraisi niitä. Eihän siinä auttanut muu kuin laittaa kompassi päälle ja lähteä kävelemään, kunnes koordinaatit natsaa. Tuli kierrettyä koko (iso) hautausmaa siinä samalla. Päästyäni oikeisiin koordinaatteihin löytyi itse kätkö näppärästi, eikä jästejäkään tarvinnut hämäillä.

Joku oli metsään heittänyt jotain jouluvaloja ja niitä kauhistelin. Miksi ihmeessä en napannut niitä mukaani ja vienyt roskiin?! Todellinen aivopieru. Seuraavalla kerralla lupaan toimia.

Kommentit

Hallatar sanoi…
Kauniita olivat hautausmaat viime viikonloppuna. Taisi vesisade vaan sammuttaa kaikki avonaisemmat kynttilät.
Anete Lasmane sanoi…
Great photos! ❤
Maybe we can follow to each other?

www.anetessdomas.blogspot.com
Vanessa sanoi…
Wonderful pics.
Maybe follow each other???
My Blog

Suositut tekstit