Käpälämäkeen

Eilen oli Käpälämäki 2:sen, eli Mikkelin eläinsuojeluyhdistyksen uuden löytöeläintalon avajaiset Rokkalassa. Yhdistys huolehtii kaikista Mikkelin alueen löytöeläimistä ja auttaa niitä löytämään uusia koteja mahdollisuuksien mukaan. Myös eläinsuojelun edistäminen ja siitä valistaminen kuuluvat Mesyn toimintaan.

Eilisissä avajaisissa oli paikalla paljon kiinnostuneita ihmisiä, saatiin oikein jonottaa sisäänpääsyä. Sisätiloissa päästiinkin ihastelemaan uusia tiloja ja rapsuttelemaan suloisia karvatassuja.

Leevi ja Kike ottivat rennosti ensimmäisessä huoneessa, jossa vierailimme. Kike saapui Mesyn hoiviin viime talvena ja oli poloinen palelluttanut korvansakin pakkasessa.
Leevi & Kike
Leevi
Yhdessä huoneessa makoili oikea prinsessa. Rapsutuksetkin olivat oikein mieluisia.
Lilli
Venyttelijä-Viivi
Seiniltä löytyi kissamaista taidetta ja taisi siellä joku koirankin kuva olla. :)
Mitähän tämän oven takaa mahtaa löytyä??
Kisuilla oli myös mukavat ulkotarhat, joihin pääsi kulkemaan suoraan ikkunoista. Niihin pääsi myös hyvin turvaan yli-innokkailta rapsuttelijoilta. 

Lilli haistelemassa ulkoilmaa

Jos meillä ei jo olisi 4-henkinen perhe, voisin kuvitella tarjoavani kodin jollekin löytöeläintalon karvatassuista. :)

Jos haluaa muistaa MESYä lahjoituksilla, niin tavaroita/ruokaa voi viedä talolle ja rahaa laittaa tilille 800014-7031806 tai sujauttaa pari kolikkoa pankkipossuun mikkeliläisissä kaupoissa.

Kommentit

Hemu sanoi…
Voi miten kivannäköiset tilat, kyllä kisujen kelpaa :) Myö ollaan ajateltu, että otetaan toinen kissa Tiukulle kaveriksi kunhan muutetaan isompaan asuntoon. Halutaan ottaa se nimenomaan löytöeläinkodista :)
Anonyymi sanoi…
Kyllä on kissoilla hyvät oltavat! Olispa kiva kun itsekin vois antaa kodin sellaiselle karvapallolle, mutta kun asuntoomme ei eläimiä saa ottaa :/

♥: http://365dailypicture.blogspot.com
apsi sanoi…
Ihana että toi valmistu! Kohta on meilläkin muutto ja asutaan sit tossa lähellä. En ookkaan vuosiin vieraillu mesyllä :)
Daphnion sanoi…
Hemu: OLi kyllä kivat tilat. Ja kissatkin tuntuivat viihtyvän.

Ms.Dreamer: Ikävää, mutta ehkä sitten seuraavaan asuntoon karvatassu kaveriksi :)

apsi: Kannattaa kyllä vierailla! :)

Suositut tekstit