Kevättä ilmassa

Kevät on jo edennyt pitkälle. Viimeistä viedään koulussa istumisen osalta. Sain tällä viikolla hyväksytettyä opinnäytetyöaiheeni ja sain sille ohjaajan. Kurssejakaan ei ole kuin muutaman jäljellä. Olen niin innoissani opparin suhteen ja tavallaan hieman hämilläni. Haluaisin siitä hyvän ja hyödyllisenkin. Koko ensi syksy on aikaa väsätä sitä, niin ja kesällä tarvitsee aloittaa materiaalin kerääminen sitä varten. Niin paljon hommaa..ihanaa. :) Täytyy ottaa tällä viikolla yhteyttä ohjaajaan ja tarkentaa aihealuettani.

Toinen asia mikä nyt on meneillään on työnhaku kesälle. Miksi ihmeessä kukaan ei ota työntekijöitä vaan pelkkiä harjoittelijoita?! Tai no ei se haittaa, kun onhan mulla vielä 1 kk virallisesti harjoittelua jäljellä. Täytyy vaan "pyytää lupa" koululta tehdä koko kesän pituinen harjoittelu. Ongelmana on se, että harjoittelijoille ei haluta maksaa palkkaa. Sinänsä se ei haittaa mitään, koska voin hakea harjoittelutukea ja saada saman summan rahaa mitä normaalina opiskelukuukautenakin. Olisi vaan mukava saada vähän ylimääräistäkin. Ensi sunnuntaina menen haastatteluun paikkaan, jossa saisin 900€ kuussa. Pieni summa palkaksi, mutta paljon enemmän kuin harjoittelutuki!! Ja olen sitä mieltä, että kesätyöpaikka on tärkeämpi kuin hyvä palkka.

Kevät ei ole ollut pelkkää aivotyötä ja puurtamista, ei todellakaan. Koulupäiviä on ollut todella vähän ja olen ehtinyt lomailemaan oikein kunnolla. Lapissakin ehdittiin poikaystävän ja hänen perheensä kanssa viikoksi piipahtaa. Ilmat oli hienot ja hiihdettyä tuli semmoset 80 kilometriä viikon aikana.

Käytiin vähän Ylläksen yöelämääkin katsomassa. Taigassa oli PMMP:n keikka. Mukava ilta, jos ei oteta huomioon sitä, että sain osakseni mojovan muksautuksen nenääni ja humalaisen miehen lääpiskelyä kesken keikan. Että silleen. Niin ja saatiin kyyti ralli-taksimieheltä. Eihän Lapissa tarvitse ajaa nopeusrajoitusten mukaisesti?! :D

Äkäsjoki.

Yhtenä päivänä mentiin laskettelemaan Ylläksen korkeista hinnoista huolimatta. Siis oikeasti, mikä se semmonen laskettelukeskus on, jossa ei saa opiskelija-alennusta?!? Oli kyllä sen arvoistakin. Harmi vaan, että aurinkoinen laskettelupäivä muuttui hyvin äkkiä pilviseksi sokko-laskettelupäiväksi. Ei ole tämä tyttö ikinä ennen ollut niin peloissaan, kuin jossain korkealla Ylläksen rinteellä sakeassa pilvessä, jossa näkyvyys oli vain joitakin metrejä. Aurinkolasit päässä ei nähnyt pätkääkään, joten niistä oli luovuttava. Yhtään ei tiennyt mihin laskea, kun rinteen muodot eivät erottuneet laisinkaan. Kirosin ja itkin vaan ja yritin väkisin saada tärisevät jalkani liikkumaan edes johonkin suuntaan. Helpotti huomattavasti kun pääsimme aidassa olevasta aukosta punaiselle rinteelle (kauhun hetket koettiin siis mukamas sinisellä rinteellä!!) ja alemmas sumusta. Päästiin taas jatkamaan laskettelua ja heti ilmekin kirkastui ja olin taas innoissani puuhasta. Yleisesti ottaen sujui siis erinomaisesti meidän laskettelut. Omakin laskettelu sujuu todella hienosti ottaen huomioon, että oli vasta 3. laskettelupäivä koko elämäni aikana! Mutta mulla onkin erinomainen opettaja. ;)

Viimeisenä lomapäivänä painuttiin kylpylään polskimaan ja lillumaan. Ai, että teki hyvää kaikille kipeytyneille hiihtolihaksille.

Erinomaiset hiihtokelit.


Riekonmaja, meidän mökki viikon ajan.

Joku reipas hiiksijä-tyttönen. :D

Mutta nyt koulutehtävien pariin!!

P.S. Mun 23-vuotissynttärit olivat ihan parhaat! Kiitos kaikille!! Pus!

Kommentit

Suositut tekstit