Mitäs nyt sitten?

Sain viime viikolla diagnoosin pahaan oloon ja hirvittäviin vatsakipuihin..laktoosi-intoleranssi iski minuunkin. :( Alku viikosta oli niin paha olla, että M raahasi mut Treella ensiapuunkin. Kiitos siitä.

Olin jo aiemmin käynyt lekurissa tutkituttamassa itseni, mutten ollut laktoositestin tuloksia vielä kysellyt, kaikki muut sairaudet kun oli jo sivuutettu puhtain paperein.

Tiedän, ettei se ole varsinaisesti sairaus, vaan ominaisuus..koska alunperin koko väestö on ollut kykenemätön sulattamaan maitosokeria. Maidon sietokyky on vaan aikoinaan kehittynyt pohjoisen ihmisille sen takia, jotta talven yli selviäminen olisi todennäköisempää. Mutta silti tunnen olevani sairas..minkäs sille mahtaa kun on mokoma periytyvä juttu. Olen nyt suhtautunut aika rauhallisesti asiaan, koska ei se mua mitenkään hidasta. Ruokakaupassa pitää vaan olla tarkkaavainen. Tällä hetkellä Hyla-tuotteilla mennään, eikä tarvitse siirtyä täysin laktoosittomaan ruokavalioon. Maito on ainoa, joka on pakko ostaa laktoosittomana, koska hyla-maito maistuu ihan järkyttävän pahalta. Kaikkea muuta melkeinpä saa hylana. Hieman kalliimmaksi käy kaupassa käynti kyllä, esim. rasvaton laktoositon maitojuoma maksaa 1,80€, kun tavallinen rasvaton maito sen 0,80€. Pirulainen.

Ainoa mikä asia hieman harmittaa on se, että Treella ollessani M:kin joutuu elämään mun ruokavalioni kanssa. :S
Juhlahetkiä varten ostin laktaasikapseleita, jotka pääsivätkin käyttöön eilen M:n papan 80-vuotissynttäreillä. Ihan mukavasti toimivat, mutta ovat sen verran arvokkaita, ettei niiden varassa voi jokapäiväisesti elää.

Nyt vaan sitten opetellaan "maitovammaisen" elämää...

Kommentit

Amoena sanoi…
No mut aina voi ajatella, että Keliakia olisi ollut vielä pahempi. Siinä vasta meneekin ruokavalio uusiksi ja sen lisäksi gluteenittomia tuotteita saa tosi nihkeesti. Puhumattakaan siitä että ne maksaa paljon enempi kuin vastaavat tavistuotteet.

Mulla on suvussa sitä, mm. isän äidillä ja äidillä. Mä olen vaan ollut vielä liian pihi menemään testeihin. Ei se testaus, mutta just noi gluteenittomat ruuat :D Kelalta saa 20e kuussa tukea, mutta ei se oikeasti riitä mihinkään :P

No mut oikeasti oon varmaan ihan terve =)

Niin ja mun piti oikeasti vaan käydä kommentoimassa, että kiva että sä julkiluet mun blogia :)

Suositut tekstit