Syysloma Puolassa - Asunto vanhan kaupungin sydämessä

Kaupunkilomalla vuokrattava asunto on oiva vaihtoehto hotellille. Saa omaa rauhaa ja voi tehdä itse halutessaan ruokaa.

Meitä lähti syyslomareissuun kuusi aikuista ja kaksi lasta, enkä pitänyt mitenkään itsestäänselvyytenä, että niin isolle porukalle löytyisi majoitus saman katon alta.

Meidän ihana huone!

Bookingin kautta kuitenkin löytyi upea kerrostalokämppä aivan Gdanskin vanhan kaupungin sydämestä. Apartment Mariacka Exclusive tarjosi aivan mahtavat majoitustilat. Olisin kelpuuttanut kyseisen asunnon itsellenikin. Vanhassa kaupungissa majoittuminen näkyy toki hinnassa, mutta Puolan yleisesti edullinen hintataso pitää hinnat suomalaiselle maltillisena. Alle sata euroa per vuorokausi ei ole paha hinta laadukkaasta majoituksesta. Lenttokenttäkuljetuskin on mahdollista saada sovittua.


Asunto sijaitsi kuuluisan meripihkakatu Mariackan varrella, joten kadulla ei iltaisin juuri liikkunut väkeä ja muutkin vieruskadut olivat rauhallisia. Yhtenä aamuna vesilaitoksen (?) auto piti kyllä melkoista mekkalaa, mutta kaupungissa on aina kaupungin ääniä.

Sisustus oli sekalainen seurakunta Ikeaa ja vanhaa tavaraa.

Kolme makuuhuonetta takasi jokaiselle pariskunnalle oman rauhan ja tilavat oleskelutilat olivat mieluisat, vaikkemme kauheasti aikaa asunnolla viettäneetkään.


Huoneet olivat mukavia ja meillä kävi onni, että pienin huone oli taas parhain.


Olin oikein innoissani kun pääsin ensimmäistä kertaa elämässäni kaasuliedellä kokkailemaan (siis aamuteetä ja puuroa keittämään ihan vaan), vaikka se vähän jännältä tuntuikin kun ei ole tottunut kaasun kanssa toimimaan. Tykkäsin kyllä kovasti!



Parasta kämpässä oli ehdottomasti sen sijainti. Muutamassa minuutissa pääsi kävellen Mariankirkolle ja kymmenessä rautatieasemalle. Jokirantaankaan ei montaa askelta tarvinnut ottaa.

Näkymä ikkunasta kadulle.


Ravintoloihin oli lyhyt matka ja muutamia museoitakin tuli vastaan. Kämpän naapurissa sijaitseva arkeologinen museo olisi kiinnostanut, mutta ei jäänyt aikaa vierailulle tällä kertaa. Kaupungin ostostarjontaan emme tutustuneet kemikaliota ja kirjakauppaa laajemmin, mutta Gdanskin, Sopotin ja Gdynian muodostaman kolmoiskaupungin alueella on kuulemma yhdeksän (!!) ostoskeskusta. Antikvariaattejakin näytti jonkin verran olevan, jos vanha tavara kiinnostaa. Meripihkaa kaupungissa tietenkin on kaupan Tallinnan tapaan.



En tiedä oliko samassa rapussa muita vuokra-asuntoja, ainakin oli vähän liikettä rapussa. Eikä muista asunnoista kuulunut juurikaan ääniä rakenteiden läpi. Miten meillä käykin aina hyvä onni näiden reissukämppien kanssa? *koputtaa puuta*


Näkymä "sisäpihan" puolelta.
Bookingin kautta on löytynyt jo monta helmeä. Voisi joskus testata Airbnb:n tarjontaakin. Viime kesänä vietettiin yksi yö kaveriporukalla Airbnb -kämpässä Raumalla ja se ainakin onnistui moitteettomasti. Arvosteluistahan sen yleensä näkee, että millainen majoituskokemus on odotettavissa (varauksella toki, koska meitä on moneen junaan).


Kommentit

Suositut tekstit