Tammikuinen Ronkansuo

Myönnän rehellisesti, etten osannut arvostaa soiden hienoutta ennen kun me muutimme Huittisiin. Täällä niihin on tullut tutustuttua aiempaa useammin ja nykyään ne ovat yksiä lempikohteitani pienille retkille.


Puurijärven ja Isosuon kansallispuiston suot kuuluvat Rannikko-Suomen keidas- eli kohosuovyöhykkeeseen. Keidassuot ovat allikkoisia ja kohoavat keskeltä korkeammalle kuin reunamaat. Olisi hauska joskus vaikka hiihtää suon poikki, jotta näkisi muutakin kuin reuna-alueita.



Suolla alkaa olemaan lunta siihen malliin, että ei ole juuri merkitystä kulkeeko pitkosten päällä vai ei. Hanki kantoi kohdin aika hyvin. Lumikengillä tai suksilla pääsee seikkailemaan loistavasti. Vetisetkin kohdat ovat nyt jo varmaan jäätyneet kunnolla, ettei ole plutaamisen vaaraakaan.



Viime viikolla pääsi vähän nauttimaan kauniista luonnonilmiöstä nimeltä auringonpaiste. Suolle ja sen lumiseen pintaan muodostui varjoja ja sai pienet dyynit näyttämään upeilta.


Korpit kävivät retkeilijää tervehtimässä, muuten sai kulkea itsekseen. Syksyisin näkee muitakin, ainakin marjanpoimijoita karpaloiden perässä.



Lyhyen aurinkoisen hetken jälkeen valtaa huuruinen harmaus suon. Se lähestyy metsästä ja kietoo pienet käppyräiset männyt usvaan.



Nähdään taas pian, kaunis suomalainen suoluonto!

Kommentit

Kasvoin metsäisessä ja kumpuilevassa maastossa, eivätkä suot kuuluneet luontoympäristööni. Niinpä minusta on aikuisella iällä tullut suofani. Siinä avaruudessa ja tasaisuudessa on jotain lumoavaa.

Viime kesänä kävin Pohjoisessa Iisakkiaavalla, ja Patvinsuolla. Hyöteikönsuon suljetun reitin Kuusamon Hyöteikön soidensuojelualueella kuljin toissakesänä yksin, ja se olikin aika jännä paikka metsäsaarekkeineen. :)

Daphnion sanoi…
Samaa mieltä, että suot ovat todella jänniä ja lumoavia. Minulla melkeinpä mielikuvitus laukkaa suoretkellä enemmän kuin metsässä. Koskaan ei tiedä, mikä sieltä suonsilmäkkeestä tuijottaa takaisin. :D

Suositut tekstit