Muistoja toukokuulta

Muistaako kukaan sitä, että meillä oli kevät? Kauan sitä odotettiin ja sitten se meni ohi parissa päivässä. Onneksi olin kesälomalla tuolloin, etten ihan jäänyt paitsi asian suhteen.


Eräänä toukokuisena päivänä suuntasin polkupyörällä lehtoon tutkimaan kevään ihmeitä ennen kun kesä saapui Suomenmaalle.


Saaren tilan rakennukset olivat kohdanneet suunnitellun loppunsa. Liekehtien ympäristöstä päätellen.




Ylämaankarja ei vielä ollut saapunut laiduntamaan, mutta lintuja oli paikalla. Huumaava laulanta täytti ilman ja mikäs siinä oli istuskella valkovuokkojen keskellä ja nauttia konsertista.







Kosken kuohujakin kävin tapani mukaan ihmettelemässä. Alajuoksun suunnalla oli kalastaja keskellä jokea. Mahtoikohan tulla saalista?






Metsälammen rannalla kävin istuskelemassa ja vesilintuja katsomassa. Pieniä poikasia oli jo jollain emolinnulla.



Kevät. Tuo ihmisen talviunilta herättävä ilmiö. Katsellaan taas ensi vuonna!

Kommentit

Suositut tekstit