Pyhäinpäivän metsäretkellä

Pyhäinpäivä valkeni kauniina ja pienessä pakkasessa. Tarkoitus oli viedä kummipoika vanhempineen metsäretkelle, mutta pikkumies on kärsinyt samanlaisesta pitkittyneestä mysteeriflunssasta kuin meikäläinenkin, joten sovittiin siirtää retki parempaan ajankohtaan. Minulla oli kuitenkin jo retkifiilis sydämessä ja eväät jääkaapissa, joten suunnattiin miekkosen kanssa kahdestaan metsään.

Vanhankosken metsässä oli hiljaista. Lumella ei näkynyt kuin satunnaisia tassunjälkiä ja jossain kauempana linnut juttelivat toisilleen. Aurinko paistoi pilvien välistä saaden lumen kimmeltämään satumaisen kauniisti.

Koskella ei kauheasti vettä virrannut, mutta nyt on ollutkin kuiva syksy. Lokakuu Huittisissa oli ilmeisesti satakunnan vähäsateisin.

Koskelta suuntasimme takaisin metsään ja luontopolulle. Enää ei näkynyt jälkiä kesän laiduntajista. Karvalehmät on jo syyskuussa haettu pois kotitilalleen.

Molemmat lammet olivat saaneet jääpeitteen. Ohut lumikerros peitti ne tasaisesti, eikä lumella näkynyt edes lintujen jälkiä. Isolammen rannalla nenään leijaili tuoksuja, jotka saivat retkeläisten mahat kurnimaan.

Kuljimme vielä metsän läpi hissukseen ja suuntasimme nuotiopaikalle, johon olimme polttopuut jättäneet heti saapuessamme.

Nuotion ritinää oli ilo kuunnella ja makkarat maistuivat hyviltä. Kuuma kaakao oli niin paksua, että se oli kuin sulaa suklaata. Jälkkäriksi olin napannut mukaan kekrin kunniaksi leipomaani kurpitsapiirakkaa. Astetta fiinimmät eväät näin juhlapyhänä.

Juttelimme nuotiolla, kuinka alueella saa yleensä kulkea yksin, omassa rauhassa. Eikös siinä samassa suloinen mummeli kävellyt talon takaa. "Ihanaa nähdä nuoria ihmisiä täällä!" hän huikkasi ja totesi saman, että harvoin törmää muihin.

Matkalla autolle tuli vastaan vielä toinen retkeilijä. Samainen lintuja kuvaava nainen, jonka olen alueella tavannut pari kertaa aiemminkin. Mukavaa, että ihmiset olivat lähteneet kauniina pyhäinpäivänä ulkoilemaan luonnonhelmaan.