Muumiot - matka kuoleman valtakuntaan

Viime perjantaina suunnattiin Vapriikkiin, koska oli pyytänyt syntymäpäivälahjaksi pääsyä Muumiot -näyttelyyn. Muinainen Egypti ja sen mystisyys on ollut lähellä sydäntäni niin kauan kuin muistan. Olen katsonut lukemattomia dokumentteja ja piirtänyt tuntikausia hieroglyfeja sekä jumalhahmoja. Näyttelyn näkeminen oli siis hurjan iso juttu.

Firenzen egyptologisen museon kanssa koottu näyttely keskittyi kuolemaan; muumioihin, palsamointiin yms.. Näyttely oli koottu kellarikerroksen mustaan huoneeseen, joka sopi hyvin aiheeseen. Harmittavan vähän oli tavaraa, mutta kallistahan se on esitellä kallisarvoisia muinaisaarteita, joten ymmärrän kyllä.

Mielenkiintoista ja jännittävää katseltavaa löytyi. Ihasteltiin kauniisti maalattuja arkkuja ja pieniä patsaita. Irtonainen pää surullisine silmineen sai minut vähän itkemään ja vauvan muumiokin vähän puistatti. Kaksi kertaa piti pohtia onko oikein kuvata, mutta päätin, että sehän on kunniaksi näille kauan sitten kuolleille henkilöille. Egyptiläiset olivat kovasti ikuisen elämän perään ja näin maailmaa kiertäessään he elävät ikuisesti ihmisten sydämissä ja mielissä ja toimivat tiedonvälittäjinä meidän ja muinaisen ajan välillä.















Kommentit

Joonas sanoi…
Mahtavaa että uskalsit kuvata! Hitsin hienoja kuvia ja varmasti jännä näyttely.

Mun on pitänyt tuonne näyttelyyn mennä, mutta se aina jäi ja nyt ei enää ehdi (tai aina tietysti ehtisi huomenna, mutta olkoon). Olis ehkä kuitenkin jäänyt näyttelyn pienuus harmittamaan.
Daphnion sanoi…
Kiitos.

Oli kyllä hieno näyttely, vaikka pieni olikin.

Seuraavaksi olisi kiva päästä British Museumin egyptiläisiä aarteita katsomaan. Siellä niitä kuulemma piisaa. :)

Ja ehkäpä joskus tulee Egyptiinkin lähdettyä.

Suositut tekstit