Sammallahdenmäki

Sammallahdenmäki on komea pronssikautinen hautaröykkiöalue ja se kuuluu Unescon maailmanperintölistalle.



Mäntyisellä kallioalueella on lähemmäs 40 hautaröykkiötä, joista osa pieniä kehäröykkiöitä ja osa isoja hiidenkiukaita.  Vieraillessamme mäellä oli aurinkoinen keli, eikä vettä ollut sadellut, joten kalliot olivat helppokulkuisia. Märällä kelillä kannattaa laittaa kunnolliset jalkineet ja kulkea varoen.

Tunnetuimmat röykkiöt ovat Kirkonlaattia ja Huilun pitkä raunio.
Kirkonlaattia on suuri (16x19 metriä) neliskulmainen röykkiö ja Huilun pitkä raunio nimensä mukaisesti pitkänmallinen.

Huilun pitkä raunio.




Sieni siellä kurkkii.


Röykkiöitä on vuosien mittaan tutkittu useamman kerran ja niistä on löydetty mm. palaneita luita ja rannerenkaan pala. Myös röykkiöalueen vieressä olevaa asuinaluetta on tutkittu.

Kirkonlaattia.







Hautaröykkiöt ovat suojeltu muinaismuistolailla, joten niihin kajoaminen on ehdottomasti kielletty. Muutenkin olisi hyvä käyttäytyä kunnioittavasti, koska kyseessä on kuitenkin hautausmaa.

Valtatie kalliolla.







Alue (kartta) sijaitsee noin 20 kilometrin päässä Rauman keskustasta entisen Lapin kunnan alueella. Tieltä nro 12 alkaa hyvät opasteet.

Kommentit

Suositut tekstit