Puuroa napaan!

Vaikka joulu onkin jo virallisesti ohi, ei se estä nauttimasta jouluherkkuja. Päätin eilen tehdä riisipuuroa, tarkemmin sanottuna uuniriisipuuroa. Uunipuuro olikin uusi tuttavuus, koska aina ennen on tullut syötyä keitettyä perusversiota. Yllätyksenä tuuli puuron kiinteys, mutta maku oli ihana. Hyvin erinlainen maku kuin keitetyssä. Jottei nyt liian jouluiseksi mennyt, syötiin puuro itsetehdyn mansikkakiisselin kanssa. Melkoisen herkullista.


Uuniriisipuuroon tarvitaan iso voideltu vuoka. Sinne kaadetaan 1 litra punaista maitoa, 2 dl puuroriisiä (käytin Risellaa) ja puolisen tl suolaa. Sekoitetaan ja laitetaan 175 asteiseen uuniin 1 1/2 tunniksi. Kolme kertaa sekoittelin puuroa kypsymisen aikana. Valmista puuroa voikin sitten nauttia miten lystää. Niin kuumana kuin kylmänä.

Ja se ruskea kuori kuuluu asiaan! :)

Kommentit

Hanilo sanoi…
Mä oon kans tehnyt joskus uunipuuroa, mutta mulla tuli siitä vähän liian löysää, vaikka pidin sitä tosi kauan aikaa uunissä. Maku oli kuitenkin ihan hyvä. :)
Daphnion sanoi…
Varmaan maito- ja riisilaatukin vaikuttaa lopputulokseen. Ja uunitkin kypsentää niin erilailla. :) Oli kyllä niin herkullista, että aion kokeilla pian uudestaan.

Suositut tekstit